tiistai 24. huhtikuuta 2012

Hedelmäpuiden ja marjapensaiden kevätlannoitus

Annoimme hedelmäpuille (omenat ja kirsikka) ja marjapensaille kevätlannoitteeksi Biolanin hevonkakka-lannoitetta. Lannoite tuoksui lupaavasti tallilta, toivottavasti puut ja pensaatkin tykkäävät. Tänään sataa muuten täälläkin, joten ihanat aurinkoiset kuvat ovat viikonlopulta.

Biolan hevonkakka lannoite
Biolanin uutuus hevonkakka-lannoite

Biolan Hevonkakka Lannoite on hygieeninen kompostoidusta hevosenlannasta valmistettu luomulannoite. Lannoite on kuivattu ja rakeistettu, joten sitä on helppoa ja siistiä käsitellä. Hevonkakka Lannoite sisältää kaikki kasvien tarvitsemat pää- ja hivenravinteet luonnollisessa muodossa. Lannoitteen käyttö lisää maan humuspitoisuutta ja antaa ravintoa myös maaperän tarpeellisille pieneliöille ja kastemadoille.

Pussin ohjeissa kehotettiin tekemään noin 30 cm syviä reikiä puun tai pensaan ympärille, ja täyttämään reiät lannoitteella. Ilmeisesti pääsee sitten näin parhaiten imeytymään puun juuriston käyttöön. Rautakanki tms sopii hyvin tähän tarkoitukseen.

Biolan hevonkakka lannoitteen levittäminen
Kevätlannoitus

Tätä saivat siis viime kesänä istutetut kirsikkapuut ja omenapuu, sekä pihamme vanhat kitukasvuiset marjapensaat. Vähän annettiin myös lannoitteeksi mustaselja-pensaalle, jonka kasvupaikka näyttää olevan liian kuiva ja vähäravinteinen penkereen päällä (muuttoa suunnitellaan).

Lisäksi laitoimme uuden omenapuun sivuoksia taivutukseen. Vähän kuin joulukuusta koristelisi näin huhtikuussa. Tarkoituksena siis, että oksat kasvaisivat mahdollisimman vaakasuorassa. Vanha Kotipuutarhan hyötykasvit-opas kertoo että jyrkästi ylöspäin kasvavat versot keskittyvät kasvamiseen, kun taas vaaka-asentoon taivutettuun oksaan kehittyy kukka-aiheita.

Satoa odotellessa. :)



6 kommenttia:

  1. Päteeköhän tuo painojen laitto koristeomenapuun oksiinkin??

    VastaaPoista
  2. Ihania kevätpuuhia!

    Hyvä vinkki tuo hevonkakkalannoite, täytyykin käydä hakemassa moista kirsikalle ja luumulle. Ja omenapuustasi tulee varmasti valioyksilö, kun se on saanut noin hienot koristeet oksilleen :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen käyttänyt tuota kivipainotekniikkaa omenapuissa. Viime kesänä keksin laittaa pieniä kiviä muovipussiin ja sen sitten riippumaan oksaan. Näin sain helposti sopivan painoisen "riipan" kullekin oksalle. Myöhemmin törmäsin samaan kikkaan jossain lehdessä, joten ei sitten tarvinnut lähteä patenttia keksinnölle hakemaan:)

    VastaaPoista
  4. En tiedä tarvitseeko koristeomenapuuta taivuttaa, en usko. Eikö niiden anneta yleensä muutenkin kasvaa ihan vapaasti?

    Muovipussipainokikka on aika nokkela! Tosiaan vähän aikaa taiteiltiin, mikä on sopivan painoinen kivi kullekin oksalle...

    VastaaPoista
  5. Ja periaatteessa voisi laittaa pieniä korejakin, joiden sisällä olisi kiviä, jos haluisi koristella puutarhansa hieman erilaisilla koristeilla..? :) Missäköhän vaiheessa naapurit alkaisivat ihmettelemään.. ;)

    VastaaPoista
  6. Mää jo kovasti selittelin, kun naapuri tuli kurkistelemaan mitä meidän puussa oikein on. :)

    VastaaPoista