Näin ennen vuodenvaihdetta olikin jo aika lajitella kaapissa kuivumassa olleet siemenet, joita keräsin viime kesän lopulla. Tillin siemeniä oli runsaasti ja tuoksuivat myös voimakkaasti. Meillä tilli kukki viime kesänä kauniimmin, kuin mitä antoi lehtisatoa. :)
Pakkasin siemenet suodatinpusseihin, jotka kaiketi ovat ihan kelpoja tähän tarkoitukseen. Kehäkukan siemeniä oli runsaasti ja salaatinsiemeniä. Lisäksi olin leikannut yhden ison samettikukan kukinnon talteen, joten niitäkin sudinmallisia siemeniä jäi ensi vuotta varten. Yhdestä kukinnosta tuli jo ainakin kaksi kertaa enemmän siemeniä kuin mitä siemenpussissa aikoinaan oli.
Siemenlaatikko alkaa olla jo aika täynnä. Eilen illalla tein myös tilauksen uutta vuotta varten, siitä lisää myöhemmin!
lauantai 31. joulukuuta 2011
sunnuntai 18. joulukuuta 2011
Piparintuoksua
Sää ulkona jatkuu edelleen harvinaisen kurjana, joten pihalle emme ole juuri viikonloppuna astuneet. Luumupuut saimme vihdoin suojattua jänisten ja myyrien hyökkäyksiltä verkolla, mutta siihen pihapuuhastelut jäivät. Sisällä sen sijaan ollut piparintuoksuista ja joulutorttujakin on tehty. Pikkusisko oli käymässä ja innostuimme tekemään torttutaikinan itse. Ei kuitenkaan lehtitaikinaa alettu kaulimaan, vaan lahjaksi saadulla voitaikinalla mentiin. Mikään mikä alkaa '1 kg voita' ei voi olla pahaa...
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
tiistai 6. joulukuuta 2011
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Ensi lumi saapui ja kaikki näyttää taas niin ihmeellisen erilaiselta ja kauniilta. Syksyn punaiset sävyt vaihtuivat yhtäkkiä siniseksi...
Myös viimeiset haravoimattomat lehdet katosivat näkyvistä. Viime päivinä on vain tuullut niin, että alapiha on täynnä pudonneita koivun oksia.
On se ihanaa, että meillä on vuodenajat. Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Amaryllis
Nyt pihalla ei ole enää mitään, mitä odottaisi kukkivaksi tai kypsyväksi. Onneksi sisällä on tämä amaryllis! Viime viikolla tuliaisena saatu ja on voinut pikku hiljaa seurailla kehitystä ja odotella milloin avaa kukkansa. Nätti on näinkin.
Niin ja ps. tekevät pelargoniatkin edelleen tuossa kuistilla kukkia...

sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Upea huurteinen aamu
Ensimmäinen huurteinen aamu täällä etelässä, kun ehdin kamera kädessä ulos. Tuntuu, että koko marraskuu on vilahtanut ohi niin, ettei ole edes valoisaan aikaan ollut kotona. Ja eihän sitä valoisaa aikaa kovin paljoa ole ollutkaan...
Talven tulo tuntuu silti mukavalta. Kuulemma suksikauppa käy hyvin jo nyt, ja itsekin odottelen laduille pääsyä. Puutarha-aiheiset jutut vain tuntuvat vähenevän, mutta eiköhän sitä taas viimeistään tammikuussa innostu tekemään uuden vuoden suunnitelmia.
Ihanaa sunnuntaita kaikille!
Onpa muuten kauniita punaisen sävyjä kuvissa...

tiistai 1. marraskuuta 2011
Pikkuprobleema!
Tällainen ongelma meillä on nyt joka kerta kun aletaan haravoida...
...Jo valmiiksi kehikko näyttää tältä...
... ja sitten hyvin nopeasti tältä...
Ja sitten on vuorossa kova tanssiesitys, johon sisältyy lehtiä hivuttavia askelia ja tamppausta! Mitäs näille keksisi? :)

lauantai 29. lokakuuta 2011
Aurinkoinen lauantai
Ihana ilma pitkästä aikaa! Eilen viikonlopun sääennuste kuulosti melko masentavalta, joten oli mukava yllätys kun aurinko alkoi paistella aamupalaa syödessä. Harmaa väri alkoikin tällä viikolla jo hieman kyllästyttää...
Pihalla kosmoskukat eivät ole kylmistä öistä olleet moksiskaan, vaan kukkivat edelleen. Ja yksi sitkeä mansikkakin koittaa edelleen kypsyttää satoa.
Väriterapiaa ja mukavaa viikonloppua myös teille. :)

sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Pakkasen puraisemaa
Pakkasöiden jälkeen puutarha on niin kaunis! Tässä muutamia kuvia lauantaiaamulta, kun ulkona olivat todella tarpeen pipo ja muut lämpimät asusteet...
Viikonlopun ansiosta on myös meidän pihamme haravoitu kertaalleen. Puissa näyttää olevan lehtiä toinen mokoma, mutta helpompihan se on haravoida pienissä erissä. Haravointi on sitä paitsi trendikästä kuntoilua, vapaaehtoiset saavat ilmoittautua! :)

tiistai 11. lokakuuta 2011
Kasvimaan laajennus - check!
Kasvimaamme laajennus osa 1 on suoritettu. Yhden tai kaksi riviä voisi tehdä vielä lisää, samalla kun levittää loput kompostimullat maahan. Jos jaksaa...
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Syyssunnuntai pihamaalla
Punalehtiruusun marjat ovat kauniin punaiset, pensas on koristeellinen koko kesän. Ensin punertavat lehdet, sitten kukat ja viimein myös marjat.
Kyssäkaali odottaa edelleen ruuanlaittoinspiraatiota kasvimaalla.
Ja koivunlehdet haravoimisinspiraatiota...

lauantai 8. lokakuuta 2011
Sieniretki (taas)
Ei ole mitään parempaa kuin syksyisenä viikonloppuna sieniretki metsään. Valitettavan harvoin tätäkin luksusta! Meillä on aina kaksi vaihtoehtoa sienikohteeksi: lähimetsä noin 10 minuutin pyörämatkan päässä, tai jylhä Karnaistenkorpi, jonne saa ajella vartin verran moottoritietä. Uskomatonta miten upea paikka on moottoritien vieressä, ja myös päällä, Karnaisten ulkoilualue nimittäin ulottuu Lohja-Muurla moottoritieosuuden tunneleiden ylle.
keskiviikko 5. lokakuuta 2011
Mikä vaivaa toista kirsikkapuuta?
Jokin on kovin lannistanut toisen meidän kirsikkapuun taimistamme. Tiedä sitten mikä on ollut, ja mitenköhän mahtaa käydä... :(
Vertailun vuoksi alla toinen puuntaimi, se aivan huhkuu elinvoimaa tuon toisen rinnalla.

lauantai 1. lokakuuta 2011
Se on syksy nyt
Aamulla on pirtsakka ilma ja koivun lehdet alkavat kellastua, ensimmäinen syksy tuloillaan tässä kodissa ja puutarhassa. Vielä ehtii muutaman kerran sienimetsään ja kuivata pyykit ulkona, ennen kuin talvi iskee.
Pihallakin on näitä mattimyöhäisiä, kosmuskukat ovat kurottuneet kuistin kaiteeseen asti.
Nuppuja ovat nyt aivan täynnä, ehtivätköhän vielä kukkia.
Hevoskastanjat ovat maistuneet jollekulle, olisikohan pihan kurre ollut asialla...

tiistai 20. syyskuuta 2011
Kasvimaan laajennusta
Edellisten suunnitelmien ansiosta innostuin sunnuntai-iltana kasvimaan laajennuspuuhiin. Aivan tarpeeksi koko ei yhdellä kertaa kasvanut, pitää jatkaa jokin toinen ilta uudestaan! Kunpa taas vain ehtisi valoisaan aikaan pihapuuhiin. Aikaisin pimenevät illat ja pitkät työmatkat eivät ole hyvä yhdistelmä, ainakaan puutarhuroinnin kannalta.
perjantai 16. syyskuuta 2011
Ensi kevään kasvimaasuunnitelmia
Suunnitelmia ensi vuoden ryytimaan varalle on hyvä tehdä näin syksyllä, kun on tuoreena mielessä mitä kaipasi kesän ja syksyn mittaan pöytään. Tänä kesänä nautin eniten salaateista ja yrteistä, ne olivat superhyviä suoraan kasvimaalta noudettuina. Peruna ja härkäpapu menestyivät myös hyvin, mutta niiden vaatima pinta-ala oli melkoinen. Ei ole mitään tehokkainta viljyä, jos vertaa niiden kilohintaan kaupassa. Ensi kesänä saattavat joutua väistymään asteen verran erikoisempien lajien tieltä. Toki omat makupalaperunat on silti saatava!
Pinaatti
Pinaatin tapaan meillä on käytetty mangoldia, joka kasvoi todella hyvin helposti. Ensi vuonna on kokeiltava myös itse pinaattia.
Tomaatti
Kasvihuoneesta ensi kevääksi on varmaankin turha haaveksia, mutta omia tomaatteja voisi koittaa ruukuissa lämpimällä seinustalla.
Kaalit
Kukkakaali, parsakaali, lehtikaali, ruusukaali! Kotimaiset kaalit ovat syksyllä kaupastakin ostettuina todella hyvänmakuisia, mutta keräkaalia lukuunottamatta melko tyyriitä. Tänä vuonna meillä on kasvanut kyssäkaalia (kasvaa edelleen kokoa), mutta ensi vuonna olisi hauska saada vaihtelua.
Kurpitsa
Kesäkurpitsa ja makeakurpitsa. Jos tiedossa on taas yhtä lämmin kesä kuin viime vuosina, niin pitäisi näiden menestyä kunhan muistaa kastella.
Porkkana
Porkkanakempin pelossa ei uskaltauduttu vielä tänä vuonna kokeilemaan, mutta ensi vuonna otetaan riski!
Salaatteja eri lajeja
Tavallista lehtisalaattia riitti omasta maasta koko kesän. Menestyi hyvin ja oli oikein hyvän makuista. Ensi vuonna pitää muistaa koittaa vaihtelua eri lajikkeilla.
Mahtuvatkohan nämä kaikki meidän kasvimaalle? ☺
Kukkia en ole vielä ehtinyt suunnittelemaan. Viherpeukaloilla on hyviä tarjouksia tulppaaneista ja muista kevään kukkijoista. Pitäisi itsekin laittaa tilaus sinne, kun näyttää siltä ettei millään ehdi varsinaiseen puutarhaliikkeeseen asiaa pohtimaan.

Kriikunapuu
Toukokuussa kyselin mikä puu tämä on. On pitänyt täällä kertoa jo aiemminkin, että vahvistui kriikunapuuksi. Kuvasta on jo vähän aikaa, mutta satoa puu tuotti ämpärillisen verran. Makeita pieniä hedelmiä, kuin luumut, mutta siemen oli hedelmälihassa tiukemmin kiinni kuin luumuissa.
Aika homma olisi jos noista alkaisi hilloa tai muuta tekemään, sen verran vähän on hedelmää verrattuna kiven kokoon. Tai voisihan sen siivilöidä, niin ei tarvitsisi plokata... Mutta maistuivat oikein mainiolta tuoreeltaankin, aikamoisia määriä sai vain popsia kun hedelmät kypsyivät yhtäkkiä muutaman päivän sisään!

keskiviikko 14. syyskuuta 2011
Syksyn satoa: pähkinöitä, omenamehua, sieniä ja säilykkeitä
Alla löytyy kuvia syksyn sadosta meillä.
Tässä näitä pähkinöitä, joiden syömäkelpoisuutta edelleen ihmettelemme. Mutta hyvältä maistuvat! ;)
Kaksi tällaista muuttolaatikollista omppua...
...muuttui 30 litraksi maailman herkullisinta mehua.
Suppilovahveroita on tullut kerättyä jo kolme täyttä (todella TÄYTTÄ) kuivurillista.
Vuoden mittaan kerätyt jauho- ja muut paperipussit loppuivat jo, joten olemme siirtyneet purkittamaan näitä vanhoihin lasipurkkeihin.
Kasvimaan valkosipulinkynnet säilöimme Papu, porkkana ja hillopulla -kirjan ohjeen mukaan. Valkosipulit olivat pieniä, mutta oli niihin sentään jonkinmoiset kynnet muodostuneet. Yksi pieni Abba-purkillinen ja tämä vanha jugurttipurkillinen saatiin säilykettä. Nyt tuon pitää antaa tekeytyä muutaman viikon, sitten voidaan kommentoida makua. Tavallista väkevämpiä nuo ainakin suoraan maasta nostettuina olivat!
Ja omenakurpitsahilloa olemme tehneet, kun saimme toisen ison kurpitsan lahjoituksena.
Tästä ensimmäisestä n. 15 cm halkaisijaltaan 'keskikokoisesta' kesäkurpitsasta tehtiin kurpitsalastuja tällä ohjeella, oli hyvää!
Pikku hiljaa alkaa olla kasvimaan ja puutarhan sato käsitelty, joten nyt voikin sitten alkaa miettiä mitä ensi vuonna haluaisi. Nuo kurpitsat ovat kyllä sen verran komeita, että niitä voisi paria sorttia koettaa. Ja yksi toinen täällä haaveilee pähkinäpuusta...

tiistai 13. syyskuuta 2011
Karkalinniemi
Kävimme pienellä retkellä Karkalinniemessä kun aurinko vielä paistoi. Nyt sataa jo toista päivää ja laskeskelemme sisätiloissa, milloin taas sienimetsään! Suppilovahveroita on koossa jo varmaan 30 litraa, haluaisiko joku ostaa? :)
Karkalin luonnonpuiston alueella on noin 6 kilometrin pituinen polku, joka kiertelee upeita lehtomaisemia. Karkalissa on runsaasti myös pähkinäpensaita. Maistelimme muutaman pähkinän ja maistuivat ihan hasselpähkinöiltä, mutta jostain olen lukenut ettei Suomessa kasva ihmisille ravinnoksi sopivia pähkinöitä?
Alla kuvia retkestä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)