Olen tässä saanut kolme yhdentoista kysymyksen haastetta, eli enää ei ole yhtätoista kysymystä vastattavana, vaan 33. Vähän olen tätä vastaamista pantannut, kun urakka tuntui melkoiselta. Nyt oli kuitenkin sopiva hetki istua alas ja pohtia asioita. Onhan näitä omia ajatuksia mukava lukea myöhemmin itsekin.
Ensimmäiset kysymykset tulivat
Puutarhakaaos-blogista:
1. Kerro/kuvaile puutarhasi - kuinka iso, minkälainen (esim rinne), kuinka vanha (ennen sinua, sinun muokkaamana), vyöhyke, jne: Puutarhamme on vyöhykkeellä 1B vanhan rintamamiestalon pihassa. Neliöitä on noin tuhat ja pihalla on vähän rinnettä, ja ns. 'alapiha' on tasamaata. Aiemmat asukkaat ovat istuttaneet omenapuita, syreeneitä, hevoskastanjan ja muutamia perennoja. Isoja kukkapenkkejä ei ole.
2. Lempipaikka puutarhassasi: Varmaankin hevoskastanjan alla loikoilemassa, muutoin meillä on aika paahteista hellepäivinä.
3. Lempi puu: Jaa-a, oisko se omppu kuitenkin?
4. Lempi perenna ja kesäkukka: Unikot ovat suosikkeja, saisivat vain kukkia pidempään.
5. Lempi puska: Syyshortensia on kaunis, sellainen meiltä löytyy.
6. Lempi puuha puutarhassa, entä inhokki puuha? Lempi puuhia on sadonkorjuu ja varmaan istuttaminenkin. Inhokkeja taimien karaisu, koska se vain on niin vaivalloista kun pitäisi töihinkin keritä.
7. Milloin puutarhakärpäinen puraisi sinua? Muuttaessamme tänne kotiin pari vuotta sitten.
8. Saatko tukea perheestäsi puutarhahommiin, vai onko tämä ainoastaan sinun harrastuksesi/intohimosi? Saan apua raskaisiin hommiin, suunnittelun saan tehdä itse.
9. Onko sinulla muita harrastuksia? On, kaikenlainen puuhastelu ja uusien asioiden kokeilu. Harva harrastus pysyy muutamaa kuukautta pidempään.
10. Harrastatko myös huonekasveja ja jos niin mikä on lempi sisäkasvisi? Mielestäni viirivehka on kauniin muotoinen ja tyylikäs kukkiessaan. Murattikaaristamme pidän myös.
11. Unelmasi puutahaan liittyen: Istuttaa kaunis puu ja löytää sen alle sopiva penkki, ja aikaa sitten lepäillä siinä.
Seuraavat kysymykset saapuivat
Piha ja piennar-blogista
1. Millainen olisi unelma asuinpaikkasi vai asutko jo sellaisessa? Unelmassa olisi vielä meri- tai järvinäköala.
2. Millainen piha siinä olisi? Mahdollisimman iso. :)
3. Suunnitteletko puutarhaasi ihan kynällä ja paperilla vai suunnitteletko tehdessäsi? Suunnittelen paljonkin paperille, mutta aina kun toteutuksen aika koittaa, ovatkin paperit yhtäkkiä hukassa. Eli soveltaen sitten muistista suurin piirtein siihen suuntaan mitä olin miettinyt.
4. Onko sinulla salainen puutarha vai esitteletkö sitä mielelläsi kavereille ja tutuillesi? Esittelen mielelläni.
5. Iskeekö kitkemisvimma jos tiedät, että on tulossa vieraita vai annatko kaiken olla sellaisenaan? Ei iske, ennemmin siivoamisvimma sisätiloissa. En usko että suurin osa tutuista on niin valistuneita, että tutkisi rikkaruohoja kukkapenkeistä. Nurmikon leikkaaminen riittää. :)
6. Käytätkö ammatilaisten apua kasvihankinnoissa vai valitsetko kasvit oman maun ja tyylin mukaan? Muutaman kerran olen puutarhalla kysynyt neuvoa, mutta siitä ei ole ollut juurikaan hyötyä/iloa. Parempi mielestäni pohtia itse etukäteen kotona.
7. Harrastatko perinnekasveja tai jopa perintökasveja? Olen käynyt keräämässä kukkien siemeniä vanhoilta pihoilta ja pyytänyt taimia tutuilta.
8. Jaatko kasveja tutuille ja naapureille ja onko joku kasvi sellainen aarre, etä haluat sen olevan oman puutarhasi juttu? Jaan mielelläni jos jaettavaa ja ottajia on. En raaski heittää taimia hukkaan.
9. Pidätkö päiväkirjaa tai luetteloa olemassa olevista kasveista esim. tiedostoa tietokoneella? Tänne blogiin päivitin jossain vaiheessa listaa pihan kasveista. Nyt se pitäisi käydä läpi, aika paljon on alkuajoista tullut uutta.
10. Koristeletko pihaasi/puutarhaasi muillakin jutuilla kuin kasveilla? Taide-esineillä mm.? En...
11. Olikohan nää kysymykset nyt ihan höpsöjä..??? Hyviä kysymyksiä. :)
Ja viimeiset kysymykset
Mökkipuutarhassa-blogista:
1. Paras puutarhasi maanpeitekasvi: Kysymykseen neljä viitaten tekisi mieli sanoa että sammal. :)
2. Luonnonkivipengerrys vai muurikivi? Hmm, riippuu paikasta. Meillä on pengerrysprojekti edessä ja luulen että päädymme muurikiveen.
3. Suosikki puutarhakirjasi: Sailan
Oman pihan suunnittelu.
4. Haittaako sinua jos nurmikossa kasvaa sammalta? Ei haittaa, eipähän tarvitse ajaa nurmikkoa.
5. Töissä huomasin että useimmat eivät pidä vuorenkilvestä eikä pensashanhikista, löytyykö näille paikka pihastasi? Vuorenkilvelle ei, pensashanhikille saattaisi.
6. Puutarhasi pahin riesa, onko sitä? Vuohenputki. Voikukat ovat kauniita.
7. Elokuva, josta pidät: Pitäisikö olla puutarha-aiheinen? Saving Grace :)
8. Onko elintarvikkeiden alkuperä ja valmistusmaa tärkeä tehdessäsi ostopäätöksen? Kyllä, ostan mielelläni suomalaista.
9. Painatko torkkua kun herätyskellosi soi vai nousetko heti ylös? Nousen heti ylös.
10. Mihin haluaisit matkustaa ja miksi? Puutarhamatkalle Ruotsiin. Sieltä löytyisi ideoita ja kasveja, jotka olisivat täällä meidän vyöhykkeellä toteutuskelpoisia.
11. Mikä asia sai sinut tänään hymyilemään? Haasteisiin vastaaminen tietenkin. ;)
Ja lisäksi vielä tunnustus!
Rikkaruohoelämää- blogista sain vielä tällaisen tunnustuksen, josta kiitän kovasti. Tarkoitus on jakaa tunnustus eteenpäin viidelle alle 200 lukijan blogille ja toivoa heidän jatkavan tunnustuksen jakamista eli tunnustus menee:
Kiitos kivoista haastekysymyksistä:
Ja vielä pari muuta kivaa blogia: