Tähän kysymykseen etsin vastausta eilen, kun istutin elämäni ensimmäiset tulppaanin sipulit. Ja oikea vastaus oli, että sipulin päälle kaksi kertaa sipulin korkeutta vastaava määrä multaa. Nyt meidän pihalla odottelee kevättä kirsikkapuiden välissä tällainen vaaleanpuna-valkoraidallinen tulppaani.
Samalla innostuin lapioimaan vanhojen sipulikukkien kukintapaikalla ja etsimään jaettavia sipuleita. Melkein jo luovutin kun mitään ei tuntunut löytyvän, mutta sitten etsintä palkittiin ja löysin kasan eri kokoisia sipuleita. Paikalla kasvaa edellisen asukkaan istuttamia tulppaaneita, narsisseja ja krookuksia, joten oletan että ainakin paria lajiketta tuli siirrettyä uudelle paikalle.
Eilen tuli muutoinkin ahkeroitua pihalla. Istutimme Härkätien Herkku-nimisen rusotuomipihlajan kriikunapuun rinnalle. Kriikunapuu on sillä puolen taloa, jossa tulee käytyä vain muutaman kerran kesässä vaikka sinnekin jää talon ja tien väliin lähes neljän metrin kaistale. Siellä ei siis toistaiseksi ole ollut muuta kuin tuo kriikunapuu ja pari vanhaa kantoa, jotka poistettiin jo viime kesänä.
Kukkapenkkiin kylvin tällaisen listan perennoja: etelänmunkki, tarhakylmänkukka, kevätesikko, arovuokko, isotähtiputki ja illakko. Erityisen suunnitelmanmukaista kylvö ei ollut, jos kasvavat ensi kesänä niin mietin sitten sopivat paikat tarkemmin. Keväällä tekemäni
hieno kukkapenkkisuunnitelma on eksynyt jonnekin, enkä tuon nettikuvan perusteella erota piirustuksessa muuta kuin etelänmunkit ja pionit. :)
Eilen myös aloitettiin syksyn haravointiurakka. Viime vuonna haravoimme muistaakseni kolme kertaa koko pihan, joten nyt on ensimmäinen kierros suoritettu. Auringonpaiste helli ihanasti kaikissa pihapuuhissa, eikä tämä aamu näytä yhtään huonommalta. Mukavaa syyspäivää teille!