maanantai 24. joulukuuta 2012
Rauhallista joulua
Rauhallisen ja mukavan joulun toivotukset kaikille myös täältä tien päältä. Syökää hyvin ja muistakaa levätä.
sunnuntai 16. joulukuuta 2012
Kesäkuvia ja mietteitä menneestä vuodesta
Täällä on ilmeisesti tohistu joulua jo kuukausi, kun viimeinen kirjoitus on päivätty 25.11. Meneepä aika nopeasti! Ja puutarha vain peittyy lumen alle syvemmälle ja syvemmälle.
Viime vuodesta ollaan opittu sen verran, että ollaan muistettu käydä tamppaamassa lumi matalaksi pienten puiden taimien ja niiden suojaverkkojen luota. Viime talvena huomasin, että jäniksillä oli lopputalvesta melko leppoisaa seisoskella kovan lumen päällä ja järsiä puuntaimia. Nyt on siis tampattu polkuja ympäriinsä, myös luumupuun luo kauimmaiseen nurkkaan.
Viikolla tuli jo sähköpostiviestiä Impectalta, että siemenluettelot ovat lähtenee postissa. Jäin miettimään miten nopeasti vuosi tosiaan on mennyt... Juuri sitä vasta kylvettiin kevään siemeniä ja toivottiin, että jonkinmoista satoa tulisi. Mihin se vuosi oikein meni?
Sain haasteena jonkin aikaa sitten esitellä 6 mieluista kesäkuvaa. Niitä nyt sitten tänään valitsin täällä lumipyryn keskellä. Melko kotoisaa oleskella lämpimässä neljän seinän sisällä. :) Katsotaanpa jos saisin kuvat vielä aikajärjestykseen.
1. Kukkamaa Ukrainassa
Puutarhakesä alkoi oikeastaan toukokuussa Ukrainan matkalla. Siellä kevät oli jo pitkällä, ruusut ja pionit kukkivat. Maaseudulla oli lähes joka talon pihalla hyvin hoidettu kukkamaa, säntillisissä riveissä tärkein asia näytti olevan lajien monipuolisuus. Matkalla kuvasin muun muassa kesäkukka-asetelmia, Iiris-näyttelyn, ja pioneita osan I ja osan II.
2. Kevään sipulikukat omalla pihalla
Alkukeväästä kukkivat narsissit ja tulppaanit kauniisti omalla pihalla. Nämä ovat edellisen asukkaan istuttamia. Lokakuussa istutin ensimmäiset uudet, 'meidän omat', tulppaanit. Se taisi olla tämän vuoden viimeisiä puutarhahommia.
Näitä kuvia katsellessa alkoi nousta pieni innostus suunnitella ensi vuotta. Onneksi ehtii vielä muutaman kuukauden kerätä innostusta ja energiaa ennen kuin oikeasti tarvitsee tarttua multasäkkeihin.
Nettikaupassani on muuten arvonnassa kaunis seinäkalenteri vuodelle 2013. Käykää tekin kaikki osallistumassa. :)
Mukavaa joulun odotusta ja muistakaa sytyttää tänään jo kolme kynttilää!
Viime vuodesta ollaan opittu sen verran, että ollaan muistettu käydä tamppaamassa lumi matalaksi pienten puiden taimien ja niiden suojaverkkojen luota. Viime talvena huomasin, että jäniksillä oli lopputalvesta melko leppoisaa seisoskella kovan lumen päällä ja järsiä puuntaimia. Nyt on siis tampattu polkuja ympäriinsä, myös luumupuun luo kauimmaiseen nurkkaan.
Viikolla tuli jo sähköpostiviestiä Impectalta, että siemenluettelot ovat lähtenee postissa. Jäin miettimään miten nopeasti vuosi tosiaan on mennyt... Juuri sitä vasta kylvettiin kevään siemeniä ja toivottiin, että jonkinmoista satoa tulisi. Mihin se vuosi oikein meni?
Sain haasteena jonkin aikaa sitten esitellä 6 mieluista kesäkuvaa. Niitä nyt sitten tänään valitsin täällä lumipyryn keskellä. Melko kotoisaa oleskella lämpimässä neljän seinän sisällä. :) Katsotaanpa jos saisin kuvat vielä aikajärjestykseen.
1. Kukkamaa Ukrainassa
Puutarhakesä alkoi oikeastaan toukokuussa Ukrainan matkalla. Siellä kevät oli jo pitkällä, ruusut ja pionit kukkivat. Maaseudulla oli lähes joka talon pihalla hyvin hoidettu kukkamaa, säntillisissä riveissä tärkein asia näytti olevan lajien monipuolisuus. Matkalla kuvasin muun muassa kesäkukka-asetelmia, Iiris-näyttelyn, ja pioneita osan I ja osan II.
2. Kevään sipulikukat omalla pihalla
Alkukeväästä kukkivat narsissit ja tulppaanit kauniisti omalla pihalla. Nämä ovat edellisen asukkaan istuttamia. Lokakuussa istutin ensimmäiset uudet, 'meidän omat', tulppaanit. Se taisi olla tämän vuoden viimeisiä puutarhahommia.
3. Juhannus saaristossa
Juhannusta vietimme saaristossa, jossa vaikutuksen teki saaristoluonto. Niin kaunista ilman mitään ihmiskäden ohjausta.
4. Ruohosipulit omalla kasvimaalla
Kesän parhaat puutarhakuvat otin oman kasvimaan ruohosipuleista. Näistä kukkivista ruohosipuleista voisi teettää kotiin vaikka taulun.
5. Isoäidin puutarhat Vuojoen kartanolla (Eurajoki)
Kesän kauneimmat kukka-asetelmat olivat Vuojoen kartanon Isoäidin puutarhat-näyttelyssä Eurajoella. Siellä vierailimme hiljaisena elokuun päivänä ja saimme aivan rauhassa tutkailla asetelmia. Lisää kuvia reissusta löytyy täältä.
6. Kasvilava ja melonit
Kesän suurin putarhasaavutus oli se, että saimme vihdoin tämän yhden kasvilavan rakennettua ja täytettyä melonin taimilla. Ja satoakin saatiin loppujen lopuksi, vaikka huonolta näytti alkuun. Pieniä melonintaimia ei oltu karaistu tarpeeksi ennen istutusta ja näivähtivät täysin muutamaksi viikoksi. Siitä taimet sitten tokenivat, mutta kasvuaikaa menetettiin pari viikkoa ja hedelmät kypsyivät loppujen lopuksi loppuun sisätiloissa.
Nettikaupassani on muuten arvonnassa kaunis seinäkalenteri vuodelle 2013. Käykää tekin kaikki osallistumassa. :)
Mukavaa joulun odotusta ja muistakaa sytyttää tänään jo kolme kynttilää!
sunnuntai 25. marraskuuta 2012
Liebster
Sain vielä toisen mukavan tunnustuksen Vain tuoksua mintun ja ruusun-blogin Runner Beaniltä, kiitos!
'Säännöt' ovat seuraavat:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset, joille jätit tunnustuksen, antavat sen eteenpäin.
Tässä viisi blogia, joille haluan antaa tämän tunnustuksen eteenpäin:

Näihin blogeihin olen hiljattain tutustunut, tämän oman blogini lukijoiden kautta.
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Joulutorttuja ja pipareita
Puutarhablogin sisältö tuntuu kuihtuvan kasvien myötä syksyllä. Hengissä kuitenkin ollaan, toivottavasti myös kasvitkin talvilevossaan!
Viikonloppuna kävimme syömässä ensimmäiset joulutortut ja juomassa glögit Karjalohjan Vanhassa Emännässä. Kahvilaan avattiin tänä viikonloppuna Caspar-tontun joulukartano, joten lapsille tuolla riittää jouluun asti tekemistä. Askartelua, piparimaailman ihmettelyä... Meillä oli kylässä eräs 3-vuotias, jolle Caspar-tonttu oli kuitenkin vähän liikaa kun heräsi päiväunilta juuri pihaan saapuessamme. Pikkumies alkoi itkeä ja juoksi auton taakse piiloon, eikä olisi millään uskaltanut mennä sisätiloihin. :)
Nyt sunnuntaina leivottiin joulupipareita. Epäilen, että vuosia keräämäni reseptivihko on päätynyt kierrätyslaatikkoon jossain vaiheessa syksyä. Siispä piti etsiä uusi joulupipariresepti sen perinteisen tilalle. Suvikummusta löytyi ohje hyvällä markkinointipuheella höystettynä, eikä lopputulos ollut pettymys. Melko isoon satsiin pipareita saa varautua, mutta maku on kohdillaan joten eivätköhän katoa ennen joulua.
Rauhaisaa sunnuntai-iltaa!

maanantai 5. marraskuuta 2012
Tunnustus
Sain tällaisen pirtsakan ja auringonpaisteisen tunnustuksen Puutarhakaaos-blogin Cosmokselta. Kiitos! Nämä tunnustukset ovat aina mukavia kiertolaisia blogimaailmassa.
Tunnustuksen saaneen täytyy vastat seitsemään kysymykseen, jakaa tunnustusta eteenpäin muille blogeille ja tiedottaa valituille asiasta.
Lempinumero: 8
Alkoholiton suosikkijuoma: Omenamehu (omista omenoista nam)
Lempieläin: Elefantti :)
Facebook vai Twitter: Facebook
Intohimoni: Tuntuu välillä olevan kaiken turhan roinan keräily. Viime viikonloppuna saimme vihdoin aikaiseksi ja siivosimme kaiken turhan pois talosta ja kirppikselle myyntiin!
Suosikkiviikonpäivä: Perjantai
Suosikkikukka: Olisiko se sitten vaikka tunnustuksen kuvan mukaisesti kehäkukka. Helppo, kaunis ja kukkii myöhään.

Tunnustuksen halusin jakaa tällä kertaa muille kuin puutarhablogeille, joten täältä pesee:
100% rain Ihana käsityöblogi, jonka Slow line-mallia olen vihdoin saanut aikaiseksi aloittaa bussimatkoilla.
Niinan unelmia Herttainen sisustusblogi, jonka värimaailmaa ja vanhoja esineitä rakastan.
Lunni leipoo Herkullisia ja kekseliäitä leivontaohjeita ja kauniit kuvat.
Mukavaa viikonalkua kaikille!
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Eipä tarvitse murehtia haravoinnista
Eipä tarvitse murehtia haravoinnista kun pakkanen ja lumi yllättävät. Hevoskastanjan lehtiä on PAKSU kerros puun alla, mutta siinä saavat nyt olla. Uskomattoman kaunis päivä on ollut ainakin täällä tänään, häikäisevä auringonpaiste ja puut ja tiet huurteessa.
Kesäkukka-asetelmakin vietiin autotalliin sulamaan, jotta ruukku ei halkea talven pakkasissa. Kaunis tämäkin silti oli jäätyneenä auringonvalossa.
Muutenkin on viikonloppuna ahkeroitu ja puutarhakalusteetkin vihdoin kerätty talvisuojaan. Nyt alkaa sitten puutarhasuunnittelun kausi ja vasta keväällä taas ulos hommiin. Ellei lumitöitä lasketa...
sunnuntai 21. lokakuuta 2012
Kukkiva sisustusvinkki
Huiskulan sivuilla on kilpailu, jossa voi voittaa kameraan. Kilpailuun voi osallistua lähettämällä kukkiin liittyvän sisustusvinkin. Kilpailuun lähetetyt kuvat ovat Huiskulan facebook-sivuilla, siellä on jo monta kivaa ehdotusta!
Syksyä tällainen kisa ja kuvasato piristää, kun ulkona ei juuri enää ole väriloistoa. Kameran lisäksi palkintona on Huiskulan tuotepalkintoja, joten jos sisustussilmää löytyy, kannattaa osallistua. Vinkin voi jättää tänne lomakkeella.

torstai 11. lokakuuta 2012
Arnon keittiökasvit
Viime lauantaina kerkesin myös pitkästä aikaa kirjaston puutarhakirjahyllylle. Siitä lähtien on tämä kirja viihtynyt keittiön pöydällä aamu- ja iltapalaseurana. Aivan loistava kotimainen kirja, jossa on sellaisia hyötykasveja joista en ole ikinä kuullutkaan. Ja kokemukset ja vinkit ovat Ruissalon puutarhasta, ja ainakin satokuvien perusteella näistä vinkeistä kannattaa ottaa vaari.
Ovatko teille tuttuja jääpäivikki tai tarhamaltsa, tai malabarinpinaatti? Tai kiinnostaisiko kokemukset Andien ullucon ja ocan viljelystä Suomessa? Neuvoja kirjassa riittää, niin tuholaisten torjumiseen kuin sadon käyttöönkin. Tässä kirjassa myös muistetaan varoittaa varovaisuudesta chilin käsittelyssä, neuvo jota osaan muutaman kokemuksen jälkeen todella arvostaa.
Tämän ostaisin omaksi jos se jossain tulisi vastaan!
![]() |
Arno Kasvi ja Simo Laine: Arnon keittiökasvit |
Ovatko teille tuttuja jääpäivikki tai tarhamaltsa, tai malabarinpinaatti? Tai kiinnostaisiko kokemukset Andien ullucon ja ocan viljelystä Suomessa? Neuvoja kirjassa riittää, niin tuholaisten torjumiseen kuin sadon käyttöönkin. Tässä kirjassa myös muistetaan varoittaa varovaisuudesta chilin käsittelyssä, neuvo jota osaan muutaman kokemuksen jälkeen todella arvostaa.
Tämän ostaisin omaksi jos se jossain tulisi vastaan!
Tunnisteet:
kirj,
kirja-arvostelut,
Kirjat,
Kirjavinkit,
puutarha-aiheiset kirjat,
Puutarhakirjat
tiistai 9. lokakuuta 2012
Johan paprikat punertuvat
Viikonlopun puutarhapuuhissa roudasin myös paprikat kuistille. Yhdessä yössä näiden kolmen kyljet olivat punertuneet, melko uskomatonta. :) Paprikan alkuja on jäljellä kaikkiaan kymmenisen kappaletta, ehkä tänä syksynä vielä päästään herkuttelemaan itsekasvatetuilla täytetyillä paprikoilla.
Nämä ovat siis lajiketta New Aces. Ensi vuonna pitää tehdä uusia kokeiluja. Hyötykasviyhdistyksen luettelossa on vaikka mitä kiinnostavia lajikkeita, Pusztagold, Barangio, Swebana, Mavras... Onko jollain näistä kokemusta tai vankkoja suosikkeja?

sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Kuinka syvälle tulppaanin sipulit istutetaan
Tähän kysymykseen etsin vastausta eilen, kun istutin elämäni ensimmäiset tulppaanin sipulit. Ja oikea vastaus oli, että sipulin päälle kaksi kertaa sipulin korkeutta vastaava määrä multaa. Nyt meidän pihalla odottelee kevättä kirsikkapuiden välissä tällainen vaaleanpuna-valkoraidallinen tulppaani.
Samalla innostuin lapioimaan vanhojen sipulikukkien kukintapaikalla ja etsimään jaettavia sipuleita. Melkein jo luovutin kun mitään ei tuntunut löytyvän, mutta sitten etsintä palkittiin ja löysin kasan eri kokoisia sipuleita. Paikalla kasvaa edellisen asukkaan istuttamia tulppaaneita, narsisseja ja krookuksia, joten oletan että ainakin paria lajiketta tuli siirrettyä uudelle paikalle.
Eilen tuli muutoinkin ahkeroitua pihalla. Istutimme Härkätien Herkku-nimisen rusotuomipihlajan kriikunapuun rinnalle. Kriikunapuu on sillä puolen taloa, jossa tulee käytyä vain muutaman kerran kesässä vaikka sinnekin jää talon ja tien väliin lähes neljän metrin kaistale. Siellä ei siis toistaiseksi ole ollut muuta kuin tuo kriikunapuu ja pari vanhaa kantoa, jotka poistettiin jo viime kesänä.
Kukkapenkkiin kylvin tällaisen listan perennoja: etelänmunkki, tarhakylmänkukka, kevätesikko, arovuokko, isotähtiputki ja illakko. Erityisen suunnitelmanmukaista kylvö ei ollut, jos kasvavat ensi kesänä niin mietin sitten sopivat paikat tarkemmin. Keväällä tekemäni hieno kukkapenkkisuunnitelma on eksynyt jonnekin, enkä tuon nettikuvan perusteella erota piirustuksessa muuta kuin etelänmunkit ja pionit. :)
Eilen myös aloitettiin syksyn haravointiurakka. Viime vuonna haravoimme muistaakseni kolme kertaa koko pihan, joten nyt on ensimmäinen kierros suoritettu. Auringonpaiste helli ihanasti kaikissa pihapuuhissa, eikä tämä aamu näytä yhtään huonommalta. Mukavaa syyspäivää teille!

lauantai 29. syyskuuta 2012
Syyskuun lopulla kasvimaalla
Niin nopeasti ne illat taas pimenivät. Työviikko menee niin, ettei puutarhan tapahtumista tiedä mitään, kun aina kotiintullessa on jo pilkkopimeää. Nyt lauantaiaamuna oli hyvä tehdä kierros ja kerätä viimeiset sadot talteen ja ihmetellä syksyn kukkijoita ja kaikenlaisia hassuja sieniä, joita nurmikolle on ilmestynyt.
Tällainen silkkipaperin ohut sieni löytyi meidän yläpihaltamme.
Nyt päivänvalossa näin myös ensimmäisen PUNAISEN paprikamme, muut olemme syöneet vihreinä. Kirsikkatomaatit ovat edelleen myös ulkosalla ja näyttävät punertuvan siellä pikkuhiljaa, osa jaksaa myös edelleen yrittää kukkia.
Maissit jäivät tänä vuonna tälle asteelle, ensi vuonna paremmalla onnella ja kunnon esikasvatuksella...

Harmittelin jo, ettei myskikurpitsaan tullut edes yhtään kurpitsan alkua. Nyt löytyi yksi pieni Butternut Walthamin alku! :) Ilokseni luin, että tätä voi maistella myös pienenä: Käytetään joko pienenä keskenkasvuisena tai täyteen mittaan kasvaneena raasteena, täytettynä, paistoksiin, keittoihin ja makeisiin leivonnaisiin ja marmeladeihin.
Maissit jäivät tänä vuonna tälle asteelle, ensi vuonna paremmalla onnella ja kunnon esikasvatuksella...
tiistai 18. syyskuuta 2012
Erikoinen saintpaulia
Ensimmäinen lehdistä juurruttamani saintpaulia kukkii. Kuinka sattuikaan, ennen meillä tuntui olevan vain aniliineja ja violetteja saintpaulioita ja nyt olen ilmeisesti saanut lisättyä juuri sen värin joka meillä oli ainoa laatuaan. Pyrkimyksenäni oli saada lisää valkoisia saintpaulioita, jotka ovat suosikkejani, mutta aika monta ruukullista pikku taimia on vuoden mittaan nuupahtanut... Ja pakko myöntää, että myöskään vanhemmat yksilöt eivät tänä vuonna kukkineet kovin kauniisti johtuen kastelijan laiskuudesta.
Aika kaunis tämäkin! Nuorina saintpaulian lehdet ovat myös kauniimman vihreitä, eikä niihin ole kasvanut vielä rumaa vartta. Näin ainakin minun mielestäni.

tiistai 11. syyskuuta 2012
Syksyn satoa
Oi ihanaa syksyn satoa! Tällä viikolla on keitelty omenachutneyta ja kesäkurpitsahilloa, sekä naposteltu kyssäkaalia, kriikunoita, lehtikaalia, kirsikkatomaatteja ja paprikoita. Tuon kuvassa esiintyvän melonin nostin sisälle kypsymään.
Siemenpussin ohjeissa sanotaan, että Petit Gris de Rennes Melone -meloni (melkoinen nimi!) on valmis korjattavaksi kun hedelmää lähinnä oleva lehti kuihtuu.
Omenachutneyn tein tällä Omenamintun ohjeella. Chilit ja valkosipulit olivat myös omalta pihalta. Tuosta tuli aivan valtavan hyvää, suosittelen!
Kesäkurpitsa-inkiväärihillon tein Pastanjauhajien ohjeella. Jos pidät sellaisesta hieman happamasta appelsiinimarmeladista paahtoleivän päällä, on tämä sinun juttusi. Aivan täydellistä.
Joko te olette keitelleet hilloja tai säilöneet satoa muutoin? Pakkaseen en ole laittanut kuin pari pussillista kesäkurpitsan paloja (marjojen lisäksi), en oikein osaa ajatella kasvisten pakastamista.
![]() |
Meloni 'Petit Gris de Rennes Melone' ja kyssäkaali 'Delikates' |
Omenachutneyn tein tällä Omenamintun ohjeella. Chilit ja valkosipulit olivat myös omalta pihalta. Tuosta tuli aivan valtavan hyvää, suosittelen!
Kesäkurpitsa-inkiväärihillon tein Pastanjauhajien ohjeella. Jos pidät sellaisesta hieman happamasta appelsiinimarmeladista paahtoleivän päällä, on tämä sinun juttusi. Aivan täydellistä.
Joko te olette keitelleet hilloja tai säilöneet satoa muutoin? Pakkaseen en ole laittanut kuin pari pussillista kesäkurpitsan paloja (marjojen lisäksi), en oikein osaa ajatella kasvisten pakastamista.
tiistai 4. syyskuuta 2012
Mitä kuuluu puutarhaan?
Pientä kuvapäivitystä näin syyskuun alkuun. Vielä puutarhassa riittää kukkia ja lämpimät syyspäivät olisivat tervetulleita muun muassa lasin alla kypsyvien melonien kannalta...
Kesäkukat jaksavat kukkia, sininen lobelia ja punaiset pelargonit. Näitä istuttaessa en tiennyt minkä värisiä pelargonian pistokkaita olin laittamassa. Kukkia ei vielä ollut, enkä pistokasoperaatiossa ollut mitenkään merkinnyt ruukkuja. Hyvällä tuurilla tuohon sattui vierekkäin kaksi kirkkaanpunaista.

Lumihiutaleen kukoistus ei ole osittanut minkäänlaisia hiipumisen merkkejä. Kesän ostospelargoniassa on runsaasti uusia nuppuja, toivottavasti avautuvat vielä.
Mirrinminttu aikoo vielä aukaista kukkansa.
Akankaalia on istutettu taas yhden omenapuun juurelle. Pikku hiljaa leviävät puutarhassamme ruohonleikkuuta helpottamaan. Rönsyjä nämä tekevät runsaasti ja peittävät pian paljaan alan nopeasti kokonaan.
Kasvimaata koristavat syyskesällä kehäkukat. Näiden suhteen on melkoisen helppoa päästä omavaraiseksi, siemeniä tulee rutkasti ja kerääminen on helppoa.
Kesäkurpitsa puskee uusia alkuja, jotka tosin kasvavat kokoa vain lämpiminä päivinä.
Hundreds and thousands- kirsikkatomaatit alkavat vihdoin punertua.
Tunnisteet:
Kasvimaa 2012,
Kehäkukka,
Kesäkukat,
Kesäkurpitsa,
Pelargoniat,
Perennat,
Rentoakankaali,
Tomaatti
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Kiitos tunnustuksesta
Sain tällaisen kivan tunnustuksen Ihan pihalla ja välillä sisällä-blogin Susannalta ja Suvipihan Mariettalta. Kiitos! :)
Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin viidelle lempiblogillesi ja kerro heille siitä kommentilla.
3. Kopioi Post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it-lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
Tontti 559 m²

Seuraamiani puutarha-aiheisia blogeja on vaikka kuinka monta, tässä muutama suosikki:
Jos eivät ole vielä tuttuja niin kannattaa käydä tutustumassa. Teille lukijoille ihanaa sunnuntaita, joka ainakin täällä kääntyi aurinkoiseksi! :)
maanantai 27. elokuuta 2012
Unikoiden siementen keruu
Unikoiden siementen keruu on helppoa! Odottele vain kunnes siemenkodat tuleentuvat hieman, kippaa ylös alaisin kulhoon ja ravistele varsista. Saaliin voi kerätä pohjalta. :)
lauantai 25. elokuuta 2012
Kuulumisia
Päivät ovat menneet niin haipakkaan, ettei elokuun kulumista ole oikein edes huomannut, nyt enää viikko jäljellä. Vähän päivitystä puutarhan kuulumisista nyt tännekin.
Tsinnia kukkii vihdoin ja kukka on ihastuttava. Minulla oli lahjaksi saatuna kahden tsinnian siemeniä, toinen 'Envy' ja toinen oli merkitty vain 'tsinnia iso'. Luulen, että tämä on Envy, mutta aivan varma en ole.
Kasvilaatikossa on kuusi melonin alkua. Olisipa mukavaa kun ehtisivät vielä kypsyä.
Mukavaa aurinkoista loppukesän päivää kaikille!
Tsinnia kukkii vihdoin ja kukka on ihastuttava. Minulla oli lahjaksi saatuna kahden tsinnian siemeniä, toinen 'Envy' ja toinen oli merkitty vain 'tsinnia iso'. Luulen, että tämä on Envy, mutta aivan varma en ole.
Kasvilaatikossa on kuusi melonin alkua. Olisipa mukavaa kun ehtisivät vielä kypsyä.
Kirsikkapuut tuin Natura Gardenin tukinaruilla. Nämä ovat aivan älyttömän käteviä, taipuvat nätisti eivätkä vanhingoita puun runkoa tai kuorta. Suosittelen! Elokuun loppuun asti Natura Gardenin sivuilla voi käydä osallistumassa kilpailuun, jossa voi voittaa kivan tuotepaketin.
sunnuntai 19. elokuuta 2012
Isoäidin puutarhat -näyttely
Tässä muutamia lomakuvia Isoäidin puutarhassa -näyttelystä, joka jatkuu edelleen Vuojoen kartanossa Eurajoella. Näyttely päättyy 28.9.2012 ja esillä on yhdeksän mallipihaa.
Kuvien otosta on jo hetki aikaa, joten en mene vannomaan kaikista kuvista mikä kuului Siemen-Floran ja mikä Alhon puutarhan mallipihaan, upeaa kukkaloistoa kummassakin. Nämä kaksi ensimmäistä voi liittää ainakin Siemen-Floraan, kun olen kerran fiksusti ottanut kuvan kyltistä.
Ja luullakseni seuraavat ovat Alhon puutarhan kokonaisuudesta.
Tekisikö mieli tarttua lapioon? :)
Sitten saksalaista säntillisyyttä ystävyyskaupungin puutarhassa. Tämä puutarha oli ainoa, jossa kasveja oli merkitty, mikä on sääli. Mielelläni olisin seurannut tarkemmin myös muiden pihojen osalta, mitä kasveja niissä tarkalleen oli.
Ja kartanon kummituksen aavepuutarha...
Näitä kuvia on mukava taas talvella selailla, kun suunnittelee uusia kukkaistutusideoita omaan pihaan. Ja harmitella miksei tullut toisestakin kulmasta otettua enempää kuvia... :)
Kuvien otosta on jo hetki aikaa, joten en mene vannomaan kaikista kuvista mikä kuului Siemen-Floran ja mikä Alhon puutarhan mallipihaan, upeaa kukkaloistoa kummassakin. Nämä kaksi ensimmäistä voi liittää ainakin Siemen-Floraan, kun olen kerran fiksusti ottanut kuvan kyltistä.
Seuraavat kuvat Vuorelan puutarhan luomasta Sanelma-mummon puutarhasta.
Tekisikö mieli tarttua lapioon? :)
Ja sitten pari erikoisempaa ratkaisua... Levollinen energia-kunnan piha.
Ja kartanon kummituksen aavepuutarha...
Näitä kuvia on mukava taas talvella selailla, kun suunnittelee uusia kukkaistutusideoita omaan pihaan. Ja harmitella miksei tullut toisestakin kulmasta otettua enempää kuvia... :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)