maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kesäkurpitsa Gold Rush

Olisiko tämä nyt? Ihan oikea kesäkurpitsan alku? :)

Kesäkurpitsa Cucurbita pepo Gold Rush

Gold Rush-lajikkeen kullankeltainen pitkulainen hedelmä saadaan korjata 15-20 cm pitkänä, kasvuaika noin 53 vrk. Tarkkaa puuhaa. Yksi kasvi saisi olla per neliömetri, meillä niitä kyllä on enemmän. Päättelin että aivan jokikinen ei selviytyisi ulos siirrosta, mutta tietenkin kaikki heiveröiseksi jääneet sattuivat juuri rivien päihin. Keskellä onkin sitten tungosta...

Kyssäkaalit ja härkäpavut kasvavat myös komeasti. Nämä ovat oikeita luottokasviksia kahden kesän kokemukseni perusteella. Kyssäkaalien vieressä purjot, jotka eivät minun hoteissani viihdy.

Kyssäkaalit ja härkäpavut

Ja meloni laatikko on täynnä! Miten tuo kerkiääkin kasvaa noin paljon, tekisi nyt muutaman hedelmänkin. Edes pari alkua.

Meloni kasvilava laatikko

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Köynnöskrassi

On tämä kesäkukkien kasvatus palkitsevaa, köynnöskrassi on avannut yhden nupun. ;) Olen kyllä päätellyt, että tuo seinusta taitaa olla liian varjoinen. Tämäkin kukka on siinä kulmassa, josta pääsee 'kurkkaamaan' kulman yli. Kosmoskukat kasvoivat samalla paikalla huikeisiin korkeuksiin viime vuonna.

Köynnöskrassi (Tropaeolum majus)

Täällä kerrotaan, että liian ravinteikkaassa maassa köynnöskrassi kasvattaa enemmän lehtiä kuin kukkia. Niin on saattanut meillä käydä, ainakin aika huolella lannoitin tuota penkkiä alkukesästä. Köynnöskrassin pitäisi myös kukkia läpi kesän, hmm...

Punainen köynnöskrassi kukka


perjantai 27. heinäkuuta 2012

Punainen unikko

Löytyihän se punainenkin unikko sieltä nuppujen joukosta! Ihana, vaikka yhteensopivuudesta muutoin liilaan ja vaaleanpunaiseen penkkiin voidaan kiistellä...

Punainen idänunikko kukkii unikonkukka

Idänunikko punainen Papaver orientale

Arkistoinnissa hieman ryhdistäytyneenä kaivoin siemenpussit siemenlaatikosta esiin. Nämä kaikki kolme esiteltyä unikkoa ovat siis siemenkirjeestä.

Tässä pusseissa olleet tiedot:

Tämä punainen: Idänunikko punainen (Papaver orientale)
Liila: Pioniunikko vaalealiila Ukrainasta *Kuvia*
Vaaleanpunainen: Pioniunikko vaaleanpunainen ja "mustia" mix. *Kuvia*

Olisipa jännittävää jos nupuista tulisi vielä mustia unikoita esiin tuon viimeisen lupauksen mukaisesti! :)

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Kurpitsapenkki

Mitäköhän meidän kurpitsoista tulee? Kesäkuussa ulos istutetut taimet ovat kasvaneet ja kukkivat valtoimenaan, yhtään kurpitsan alkua ei silti näy. Houkutteleekohan vieressä oleva mäkimeirami tuoksullaan kaikki pölyyttäjät? Se on nimittäin aina täynnä mehiläisiä. Samoin kuin ruiskaunokit. Vaan eivät nämä kurpitsat, eikä meloni. Harmillista!

Tästä suunnasta näkyvät etualalla komiat kesäkurpitsan taimet.

Kesäkurpitsa penkki kasvimaa kukkii

Ja täältä päin muskikurpitsat. Myskikurpitsan nuput eivät ole vielä auenneet, kokoansa ovat kasvattaneet nämäkin taimet.

Myskikurpitsat

Jäämme odottamaan...

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Lisää unikkoja

Unikkopenkistä kuoriutui esiin tällaisia yksilöitä. Viime valokuvassa taisi olla paljon punaisempi nuppu ja muistan vilahduksen sellaisesta nähneeni myös auenneena. Unikot vain kukkivat niin pirskatin nopeasti, kuvaa tuosta yksilöstä ei siis ole. Nämä roosat ja liilat ovat silti ihania!

Roosa unikko
Hah sainpas taas ampparin ikuistettua!


Unikot kukassa heinäkuussa
Roosat ja liilat unikot kukkivat heinäkuussa

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Raaka mustikkapiirakka eli raw

En ole hirveän innostunut raakaruokailusta noin muutoin, mutta raakaleivonnaiset ovat hyviä! Ja mukavaa vaihtelua perinteisille kakuille. Nyt kun mustikoita on tullut hamstrattua metsästä, sain aikaan myös raakaversion mustikkapiirakasta. Tämä on hyvää...

Raakaruokaa raaka mustikkapiirakka raw
Raakaversio mustikkapiirakasta

Pohjaan pähkinöitä ja taateleita. Näitä voi vaihdella sen mukaan mitä löytyy, tällä kertaa laitoin saksanpähkinöitä pussinpohjalliset ja vähän cashew-pähkinöitä, noin 2 dl yhteensä, ja 10 taatelia. Ainekset jauhetaan murskaksi blenderissä ja taputellaan irtopohjavuoan pohjalle.

Päälle tein omena'marsipaanin' ja cashew-kerman tämän ohjeen innoittamana.

Omenamarsipaani:
1 omena kuorittuna
100 g manteleita (alkuperäisessä ohjeessa kuorittuja, meillä oli vain kuorellisia ja käytin niitä)
3 tl vaahterasiirappia
1/2 sitruunan kuori raastettuna
(Vaniljajauhetta, jätin pois)
Oma lisäys: 10 kuivattua aprikoosia, jotka löysin pähkinälaatikon pohjalta. Liotin niitä hetken ennen marsipaanin tekoa..

Surrautetaan ainekset blenderissä ja levitetään pohjan päälle.

Omenamarsipaanin päälle mustikoita ja mustikkakerroksen päälle cashewkerma:

Cashewkerma:
1,5 dl cashewpähkinöitä liotettuna vedessä muutama tunti
Vettä
Vaniljajauhetta (Meillä ei ollut varsinaista vaniljajauhetta, joten jätin pois, toimii ilmankin.)
2-3 tl hunajaa

Cashewkerma taas sileäksi blenderissä tai sauvasekoittimella. En jaksanut kolmatta kertaa tiskata blenderiä, joten käytin sauvasekotinta. :)

Raakaleivonnaiset mustikkapiirakka

Ja tätä voi syödä hyvin mielin, kun on kerran terveellistä. ;)

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Arvonta!

Oletteko jo huomanneet Natura Gardenin bannerin ja linkin tuossa oikealla sivupalkissa? Sain Natura Gardenilta juhannuksen tienoilla todella kivan paketin kaikkea hyödyllistä puutarhaan. Voisin tehdä jonkun kirjoituksen ihan vain siitä, miten kunnon tukikepit ja klipsut ovat helpottaneet elämääni. ;)

Paketissa oli myös kaksi näitä varjostussäkkejä. Meillä ei ole näille käyttöä, joten ajattelin arpoa ne täällä blogissa lukijoiden kesken. Hihkaise tämän kirjoituksen kommenttiosiossa, jos sinulla olisi näille tarvetta. Yksi arpa per henkilö siis ja edellytyksenä kommentti ja se että olet blogini lukija. Annetaan osallistumisaikaa runsaasti, 12.8. asti, jos joku on vaikka kerinnyt jo lomille. :)




Ja käykää ihmeessä myös Natura Gardenin sivuilla. Siellä on myös meneillään kilpailu, jossa voi voittaa tuotepaketin. Tästä pääset suoraan sivuille.


Mukavaa perjantai-iltaa ja alkavaa viikonloppua!

torstai 19. heinäkuuta 2012

Puutarhani ensimmäiset unikot

Nämä unikot ovat peräisin Puutarha.netin siemenkirjeestä, aivan ihania!

Vaaleanliila unikko
Vaaleanliila unikko
Näissäkin kukissa suunnittelu on täydellistä. Hento liila väri näyttää upealta hopeansävyisten lehtien rinnalla.


Toista lajiketta odotellaan edelleen, mitäköhän mahtaa paljastua?

Unikon nuppu

Ja laiskan puutarhurin unikkopenkissä pilkistävät myös rikkaruohot. No ovatpa sentään kukassa. :)

Unikkopenkissä rikkaruohoja

Unikkopenkki on talomme sorareunuksessa kiinni. Penkki on öljysäiliön kummun päällä. Ensi vuonna haluaisin laajentaa koko noin neljän neliön alueen oikeaksi unikkopelloksi... 

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Kanttarellirisotto

Eilisen metsäretken tuloksena meillä oli viitisen litraa mustikoita ja pari litraa kanttarelleja. En ole ikinä elämässäni poiminut niin paljoa mustikoita, ja tänään metsä kutsui taas, mutta alaselkä oli eilisen kyykkimisen jälkeen eri mieltä. Pari syksyä olemme jo metsästäneet mustikoita näissä maisemissa, ja mustikoiden määrä tänä vuonna on todella moninkertainen. Oikea mustikkavuosi - on näissä sateissa omat hyvät puolensa.

Kanttarellirisottoa metsäsienistä
Syksyn ensimmäinen sato mustikoita ja kanttarelleja

Tänään laitoin sitten eilen kerätyistä sienistä kanttarellirisottoa. Jääkaapissa oli juuri sopivasti parmesaanin loppu ja avattu valkoviinipullo, joten tuli aivan täydellistä ilman että tarvitsi edes käydä kaupassa. Risoton ohjeen löysin Fanni ja Kaneli-blogista, joka on minulle uusi tuttavuus. Kannattaa käydä selailemassa, herkullisia kuvia ja reseptejä.

Olen aina ennen paistanut sienet jo alkuvaiheessa risottoriisin joukkoon, tässä ohjeessa sienet paistettiin erillään ja lisättiin vasta lopuksi riisin joukkoon. Lieneekö siinä salaisuus miksi tällä kertaa tuli huippuhyvää?

Blogin luvalla kopion tämän herkkureseptin tännekin. Alkuperäinen löytyy siis täältä.



Kanttarellirisotto (4-6 annosta)

- 2 rkl oliiviöljyä
- 1 keltasipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- 1 litra kuumennettua kanalientä
- 4 dl risottoriisiä
- 2 dl kuivaa valkoviiniä
- kypsennettyjä kanttarelleja
- suolaa & pippuria
- 1 rkl voita
- parmesaaniraastetta

Käytä risottoon kypsennettyjä kanttarelleja. Voit paistaa tuoreet ja puhdistetut kanttarellit voin ja öljyn seoksessa pannulla kunnes neste on haihtunut. Risottoon käy hyvin myös sulatetut pakastekanttarellit.

Aloita risoton valmistaminen. Laita kanaliemi kuumenemaan kattilaan. Voit käyttää vettä ja liemikuutioita tai muuta valitsemaasi liemivalmistetta sekä myös kasvislientä. Valitse risotolle reilun kokoinen kattila ja kuumenna siinä oliiviöljy keskilämmöllä. Lisää kattilaan hienonnettu sipuli ja kypsennä 5 minuuttia kunnes sipuli on pehmeää muttei ruskistunutta. Lisää joukkoon hienoksi raastettua valkosipulia ja kypsennä vielä minuutti. Kaada joukkoon riisi. Sekoita aineksia pari minuuttia kunnes riisi on muuttuu läpikuultavaksi. Lisää valkoviini ja hämmennä.

Kun viini on haihtunut ja imeytynyt riisiin, aloita kuuman kanaliemen lisääminen riisin sekaan. Lisää joukkoon aina kauhallinen kerrallaan kun edellinen neste on melkein kokonaan imeytynyt riisiin. Sekoita usein. Jatka risoton kypsentämistä ja kanaliemen lisäämistä noin 20 minuuttia kunnes riisi on kypsää mutta ei liian pehmeää. Lisää kypsennyksen loppuvaiheessa sienet. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita lopuksi risoton joukkoon lusikallinen voita ja hienoksi raastettua parmesaani.

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Ruiskaunokit ja kuunliljat

Puutarhassamme ei ole isoja kukkaistutuksia, joten jokainen nuppunsa avaava lajike tuntuu ihmeelliseltä.

Ruiskaunokki heinäkuussa
Ruiskaunokki - kulkee meillä myös porvarikukan nimellä :)

Porvarikukka
Ruiskaunokin sininen sävy on jotenkin vain niin säkenöivä
Varsinkin ruiskaunokit ovat olleet ihmetyksen aiheina, en tiennyt että ovat näin kauniita. En myöskään odottanut, että kasvaisivat aivan näin korkeiksi. Kylvin samaan penkkiin palavaarakkautta, ja se on jäänyt aivan näiden varjoon. Silloin tällöin olen käynyt kurkistamassa, että pikkutaimet ovat edelleen hengissä naapuriensa takana.

Kukka ja mehiläinen
Ja mehiläinen pyllistelee hommissaan

Kuunliljoissa on kauniiden lehtien lisäksi mielestäni kaunis kukinto. Ensimmäinen ruiskaunokki avasi nuppunsa perjantaina 6.7. ja kuunliljat viikkoa myöhemmin. Ovatpa muuten aavemaisia kasveja..


Kuunliljat
Kuunlilja on kaunis


Valkoinen kuunlilja
Kuunliljat - valkoiset kukat ja liilat nuput

Ja nämä eivät vielä kuki! Muutamassa sentissä ainakin kuukauden päivät heiluneet leijonankidat innostuivat kun pääsivät ulkoilmaan. Nuppuja ei vielä näy ja saa nähdä näkyykö kesän puolella...

Leijonankidat siemenestä kasvatus
Leijonankidat

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Pelargoni ja poutapilvi

Lupasin kuvia pari viikkoa sitten Pionien kodista ostamistani kesäkukista. Kuvat ovat olleet jo hetken koneella, ja nyt vihdoin tännekin. Mielestäni nämä sopivat meidän keltaisen rintamamiestalomme edustalle hyvin. Pelargoni on tuollainen lohenpunainen, ei liian hempeä roosa. Mummokukaksi en suostu pelargonia kutsumaan, mutta perinteisenä sopii tämän perinteisen talon eteen. ;)

Kesäkukka poutapilvi ja lohenpunainen pelargoni

Pelargonin voi koittaa säilyttää (ja toivottavasti säilyykin ilman ihmeempiä konsteja) talven yli, mutta mitenköhän tuo poutapilvi? Täällä sanotaan, että on joulutähden sukulainen. Eikö joulutähti ainakin ole mahdollista säilyttää, joten ehkä tuokin. Poutapilven kukat ovat kauniit pelargonin rinnalla, pienet ja sirot pelargonin massiivisiin nuppuihin nähden.


Viime vuonna samassa ruukussa oli orvokkeja jo pari kuukautta aikaisemmin. Ne kukkivatkin kauniisti koko kesän. Pelargoni taas tuntuu lakastuvan ulkosalla nopeasti, toivottavasti ehtii tehdä vielä paljon uusia kukkia.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Satoa odotellessa...

Satoa odotellaan meillä kovasti, vaikka marjojen, hedelmien ja kasvisten kypsyminen alkaakin sitten olla jo syksyn merkki. Retiisejä, porkkanaa, mansikoita, vuonankaalia ja mangoldia olemme yrttien lisäksi päässeet tähän mennessä tänä vuonna maistamaan. Nyt alkavat herukat punertaa ja pian on härkäpavuissakin palot. Keväällä päätin, että perunoita ei tänä vuonna kasvimaalle mahdu. Nyt se päätös on alkanut hieman harmittaa. Olisi sitä pitänyt päästä ainakin yhden kerran keittelemään oman maan perunoita.

Muutaman kerran olen käynyt kokeilemassa, joko karviaismarjapensaan marjat ovat kypsiä. Eivät vielä! Tosin minulla on tapana syödä näitä hieman raakanakin...

Karviaismarjapensas

Paprikat näyttävät hieman hassuilta, tuleeko tuosta vielä sellainen prisman komea ja pyöreä? ;) En kyllä ihmettelisi vaikka osa paprikoista osoittautuisi chileiksi. Mielestäni kylvin molempia, mutta jossain vaiheessa kaikissa ruukuissa oli paprikan nimikyltti.

Paprika kypsyttelee satoa

Epäonnistuneista kokeiluista harmittaa lähinnä munakoiso. Sitä oli monta ruukkua terhakoita esikasvatettuja taimia, mutta ne eivät ole viihtyneet kylmissä kesäsäissä. Myöskään maissilla emme taida päästä herkuttelemaan tänä kesänä. Kylvin maissin suoraan maahan, mutta nyt kun heinäkuukin on ollut näin kylmä, se ei ole juuri kasvanut. Muutoin lähes kaikki on jokseenkin onnistunut. Mustajuuria ei tosin ole penkistä noussut esiin yhtäkään, tai sitten ne on kitketty rikkaruohoina... Lehtikaali on jämähtänyt viiden sentin korkeudelle. Aina voi lohduttautua sillä, että ainakin valkosipulin suhteen tulemme olemaan omavaraisia. Sitä on kolme riviä polven korkeudelle. :)

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Pieniä ilonaiheita

Juhannustuliaisorkidea, jonka ennuste oli synkeä tekee uusia nuppuja ja kukkii kuin viimeistä päivää jo kolmatta viikkoa.

Valkoinen orkidea nuppuja

Valkoinen orkidea

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Valkolehdokki

Näin mökkitiellä yhden tällaisen kauniin valkolehdokin (Platanthera bifolia). Nämä kämmekät ovat suojeltuja, joten ethän nappaa niitä kukkakimppuun. Tosiaan pohdin mikä ihmeen kukka mahtaa olla, karkulainenko puutarhasta. Sitten Mielen lumoa -blogissa esiteltiin juuri sama kukka ja selvisi tämäkin arvoitus.

p.s. Tällaista sadonkorjuuta tällä viikolla, retiisit ja porkkanat ovat päätyneet salaatteihin ja pannulle. Tuosta kuvasta näkyy retiisien lehtien rei'itys. Vuonankaali on jäänyt tuon kokoiseksi, eikä tunnu kasvavan. Maku on silti hurmaava!

Vuonankaalia, retiisejä ja porkkanoita
Vuonankaalia, retiisejä ja porkkanoita

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Pollin piha Taivassalo

Pioniostosten jälkeen lähdimme ajelemaan kotiin päin ja matkalla sattui silmiin kyltti Pollin pihaan, jossa teimme pysähdyksen. Paikka on ehdottomasti visiitin arvoinen, vähintään herkullisen tyrnikakun vuoksi. Nuori pariskunta on kunnostanut maatilan ja ulkorakennukset vanhaa kunnioittaen uuteen uskoon, ja vanhasta navetasta on tehty kahvila. Pollin Piha sijaitsee Pollilan tilalla, siitä tuo nimi. Lisää infoa ja tarkemmat ajo-ohjeet löytyvät Pollin pihan nettisivuilta. Modernisoidussa navetassa on kahvilan lisäksi myymälä todella suloisia lasten ekologisia vaatteita ja valikoimaa myös aikuisille.

Piian aitta Pollin piha
Piian aitta ulkoa
Piian huone sisältä liinavaatteita
Piian aittaan oli kerätty uskomaton valikoima kirjailtuja ja pitsein koristeltuja liinavaatteita

Rengin tupa Pollin piha
Rengin tupa ulkoa

Rengin tupa sisältä, täälläkin valtava kokoelma vanhoja työkaluja ja muita esineitä


Strömforsin ruukin partateriä
Vanhoja sota-ajan Suomen Kuvalehtiä
Vanhoja sota-ajan Suomen Kuvalehtiä


Oikein perinteinen punainen pelargoni
Oikein perinteinen punainen pelargoni


punainen pelargoni ikkunalla
Niin nätti!

Kauniit vanhat kahvi- ja sokeripurkit


Riihimäen lasipurkkeja ja tölkkejä
Riihimäen lasipurkkeja

Tyrnikakku
Ja sitä tyrnikakkua

Suosittelen paikkaa lämpimästi, myös hinnoiltaan hyvin edullinen!

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Pionien koti Taivassalossa

Pionit ovat nyt esillä joka blogissa. Oman puutarhan ensimmäiset pionit pääsivät vasta maahan viime sunnuntaina, joten pitää turvautua kuviin Pionien kodista. Sieltä pioneihin erikoistuneesta kauppapuutarhasta ovat kotoisin meidänkin Reine Hortense ja Duchesse de Nemours. Puutarhan ympärillä ovat kauniit pioninäyteistutukset, joten pioneita voi ihailla myös täydessä koossaan. Ei liene yllättävää, että nuo meidänkin valintamme olivat niitä, jotka olivat tähän aikaan kukassa.

Kiinanpioni Reine Hortense
Reine Hortense miellytti meitä tuoksullaan,ja sai anteeksi vähän liian hempeän olomuotonsa

Kiinan pioni Festivat Maxima
Upea Festiva Maxima, tämänkin olisin mieluusti kelpuuttanut meille


Alexander Fleming Pionien koti
Täydellinen Alexander Fleming

Hei Hai Bo Tao pionit
Hauska Hei Hai Bo Tao

Keltainen rockii pioni harvinainen
Harvinainen P. Rockii keltainen, kyltin mukaan ainoastaan 5 kpl maailmassa

Pionien kodin verkkosivu muuten kertoo seuraavaa:
7.7. (10-15) lauantaina vietätään Taivassalossa perinteisiä Silakrysäys -markkinoita. Juhlistamme päivää kahvitarjoilulla ja olemme auki poikkeuksellisesti 16 asti.

Jos ei ehdi Taivassaloon ajella tai se on muutoin kovin kaukana, löytyvät kaikki Pionien kodin pionit myös heidän verkkokaupastaan. Itse sain neuvoteltua vain kaksi pionia kyytiin, mutta lupauksena oli että ensi vuonna käydään uudestaan.

Eniten olisin himoinnut keltaisia pioneita, mutta ne olivat lähes kaikki loppu. Valitsimme siis tuon vaaleanpunaisen Reine Hortensen ja valkoisen Duchesse de Nemoursin. Pionien ohella puutarhalla myytiin toki muitakin kesäkukkia ja amppeleita, kaikki niin kauniissa kukassa tällä hetkellä.


amppelikukkia
Amppelikukkavalikoimaa


Leijonankita
Näiden leijonankitojen viereen pitäisi laittaa vertailukuva omista DIY-leijonankidoista,
niillä on tällä hetkellä mittaa noin 5 cm :)


Kauppapuutarha Pionien koti
Näyttää mukavalta työpaikalta...

Ostin meille kesäkukiksi myös tumman lohenpunaisen pelargonin ja valkokukkaisen poutapilven (selvästi Trädgårdsfredagin vaikutusta!). Pitää muistaa ottaa kuva siitä tännekin.