Siemenlaatikko muistuttaa myös menneestä sandaalimuodista |
Tein alle itsellekin muistilistaa tulevista kylvöistä. Tähän on hyvä palata sitten kun paperilappu on jo moneen kertaan hukattu.
Huhtikuu
- Porkkana: Kasvanut meillä kohtuullisen hyvin ilman isompia toimenpiteitä.
- Vuonankaali: Onnistuminen vaihdellut vuosittain, joskus menestynyt, toisinaan ei.
- Mustajuuri: Monena vuonna olen yrittänyt, taimet hävinneet muiden jalkoihin?
- Lehtikaali: Jäävät aina pieniksi ja kituviksi. Olen esikasvattanut, epäilen huonon menestyksen syyksi kuivuutta. Joillain lehtikaali tuntuu kasvavan valtoimenaan ilman ihmeempiä kommervenkkejä, mutta hyviä vinkkejä ottaisin mielellään vastaan. Lehtikaalia meillä kuluu smoothieissa ja ruuanlaitossa valtavasti.
Toukokuu
- Kesäkurpitsa: Varma suosikki!
- Retiisi: Omasta maasta melkoisen kirpsakoita.
- Pinaatti: Onnistui edellisvuonna hyvin, pitää vain muistaa kylvää ajoissa.
- Herne: Kanojen suosikkeja, eipä ehtinyt pitkään olla maassa...
- Kyssäkaali: Kasvanut hyvin, mutten ole osannut hyödyntää ruuanlaitossa.
- Parsakaali: Kukki edellisvuonna, kuivuus lienee siihenkin syynä.
- Spagettikurpitsa: Siemeniä runsaasti edelleen, maku ei ollut suosikki mutta rakenne on hauska.
- Härkäpapu: Näistä tykkään, vaikka tuoreiden keitto ja kuoriminen tuntuu aina työläältä.
- Rucola: Kanojen suosiossa, kuten muutkin salaatit. Villirucola on jäänyt kasvimaalle ja yhteen kukkapenkkiin villiintymään, sen kanat jättävät rauhaan.
Kesäkuu
- Mangoldi: Oma suosikkini, maukasta sipulin kanssa paistettuna.
- Salkopapu: Melkoista luksusta talven mittaan lisäillä ryöpättyjä ja pakastettuja pavun pätkiä wokkeihin ja soppiin. Olen keittänyt pitkät salkopavut n. 3-5 min ja ryöpättyinä pätkinyt n. 3 cm:n pituisiksi ja pakastanut, todella helppoa käyttää.