Kirjavinkkejä




Tänne kerään puutarha-aiheisia lukuvinkkejä. Kirja-arvostelut löytyvät myös blogikirjoituksista, täällä on lyhennelmät aikajärjestyksessä.

Ulla ja Pertti Salo: Pihan perinnekasvit

Pihan perinnekasvit
Ulla ja Pertti Salo:
Pihan perinnekasvit
Ulla ja Pertti Salon kirja keskittyy täysin perinnepihoihin ja niiden kasveihin. Selkeät hoito-ja viljelyohjeet auttavat aloittelijaa onnistumaan ja innostavat kokeneempia kokeilemaan näitä, osin jo unohdettu kasveja, omassa puutarhassa.

Kirjan alussa on mukava johdanto perinnekasvien maailmaan. Johdannossakin todetaan, että on vaikea tehdä kattavaa listaa perinnekasveista ja päättää minne vetää raja, mikä kuuluu joukkoon ja mikä ei. Kirjassa on kuitenkin jokaisen esitellyn kasvin kohdalla kerrottu sen historiasta mielenkiintoisia tietoja, milloin ja mistä on tullut Suomeen ja missä on tavattu, rohdoskasveista tietenkin myös vanhat uskomukset parantavista vaikutuksista. Lue koko arvostelu blogista.



Ulla Kervinen ja Ulla Paakkunainen: Puutarha pienissä purkeissa

Parvekepuutarha
Kervinen ja Paakkunainen:
Puutarha pienissä purkeissa
Kirja innostaa kerrostaloasujia puutarhan riemuihin. Kirjassa käsitellään niin ostotaimien valinta, kuin kylvö ja kouliminenkin selkein kuvin ja ohjein. Kirjassa on myös tosi hyviä listoja eri paikkoihin sopivista kasveista: kesäkukat ja amppelikukat aurinkoon ja varjoon, paahdetta ja tuulta kestävät kukat, hyvältä tuoksuvia kukkia. Hyötykasveja ei ole unohdettu ja lomailijalle annetaan hyviä kasteluvinkkejä.

Kirjassa on myös mikä kasvia vaivaa -osio kasvitaudeista, ja lopussa kerrotaan kasvukauden pidentämisestä syksyllä, lämmittämistä yms. Paljon asiaa pienessä kirjassa siis! Kuvia ei ole liian runsaasti, mutta sopivan innostavasti kuitenkin. Suosittelen kirjaa kovasti! 




Riku Cajander: Puutarhan parhaat perhoskasvit


Puutarhan parhaat perhoskasvit
Riku Cajander:
Puutarhan parhaat perhoskasvit
Kirjassa on lueteltu parhaat perhoskasvit ja niistä esitellään yksityiskohtaisemmin 120 kappaletta. Lisäksi kerrotaan yleisesti perhosista, sivuten myös pihalintuja, kerrotaan miksi kaikki kukat eivät kiinnosta perhosia ja tietenkin annetaan myös ohjeet, miten perhosbaari tehdään.

Pidän kovasti siitä, että yksittäisten kasvien esittelyyn panostetaan kunnolla. Esittelyistä herää heti halu istuttaa tuota ja tuota omalle pihalle, verrattuna pitkiin luetteloihin, joissa on kuvia ja lyhyitä esittelyitä toistensa perään. Monien puutarhakirjojen luettelomaisuuteen turtuu niin helposti. Cajander on kirjassaan esitellyt jokaisen valitsemansa kasvin reilusti kahdella sivulla. Esittelyissä kerrotaan kasvista yleisesti, mistä kotoisin ja mitä perhosia houkuttelevat, ja annetaan ohjeet kasvatukseen ja hoitoon, sekä pieni 'erityistä'-osio.

Olen aiemmin kertonut Cajanderin kirjasta Luontopiha - ympäristöystävällinen piha ja puutarha, jonka sain viime vuonna lahjaksi. Siitä kirjasta olen pitänyt kovasti, ja tätä toistakin pitää kovasti kiitellä kauniista kuvista ja asiantuntevasta tekstistä.

Suosittelen kirjaa lämpimästi! 
Lue koko arvostelu blogista.



Irmeli Anttiroiko: Puutarha ja piha - Suunnittelu ja perustaminen


Puutarhan ja pihan suunnittelu ja perustaminen
Irmeli Anttiroiko: Puutarha ja
piha, suunnittelu ja perustaminen
Kirjan alussa kerrataan tiiviisti puutarhatyylien historiaa suomalaisesta näkökulmasta ja väritettynä kauniilla kuvilla. Mielestäni kiva aloitus tällaiselle puutarhasuunnittelukirjalle. Historian kertaus asettaa omankin pihan paikalleen ketjussa, joka on alkanut luostari-ja kartanopuutarhoista. Suunnittelun perusteista käyään läpi yksityiskohtaisesti pihan näkymät, maasto, ilmasto, valo, kasvivalinnat, rakenteet. Pihasuunnitelman vaiheissa on mm. hyödyllisiä mittoja minkä kokoinen pitää olla auton kääntöpaikan, polkujen, kodinhoitotilan...

Jokaisesta esitellystä pihasuunnitelmasta on selkeä karttapiirros, kuvia näkymästä ja kivoja yksityiskohtia. Yksityiskohtien huomioiminen tuo viimeistellyn vaikutelman, kirjassa on paljon sommiteltuja kuvia esimerkiksi puutarhakalusteista ja pikkuesineistä. Jokaisen pihan haasteet ja tyypilliset ongelmat käydään läpi, ja esimerkkipihojen yhteydessä on omat kappaleensa ja käytännön vinkit tarkempiin aihealueisiin, kuten esimerkiksi pensasaitojen hoitoon.

Suosittelen kaikille puutarha- ja pihasuunnittelua aloittaville ja varmasti myös vähän kokeneemmillekin.
Lue koko arvostelu blogista.



Alanko, Koivunen, Regårdh ja Saario: Suomalainen piha ja puutarha


Suomalainen piha ja puutarha
Alanen, Koivunen, Regårdh ja Saario:
Suomalainen piha ja puutarha
Suomalainen piha ja puutarha on ensimmäinen puutarhakirjani, jonka sain äidiltäni lahjaksi. Kirjasta saa todella hyvää perustietoa ja ideoita oman pihan suunnitteluun ja toteutukseen. Kirja on jaettu kolmeen osa-alueeseen: Pihan suunnittelu ja rakentaminen, Koristekasvit ja Hyötypuutarha. Mielestäni kirja sopiikin todella hyvin esimerkiksi lahjaksi puutarhanhoitoa aloittavalle, sillä tämän kirjan avulla pääsee hyvin alkuun puutarhaharrastuksessa. Plussaa kirja saa suomalaista näkökulmastaan, kaikki kuvat ovat hyvin kotoisia ja kirjoittajina on suomalaisia asiantuntijoita, kuten Pentti Alanko. Tämän siis ostaisin puutarhakirjaston perusopukseksi. Eri lajikkeiden kuvia ei tästä kirjasta löydy valtavia määriä, kirja on enemmän asiapitoinen. Varsinkin hyötypuutarha ja hedelmätarha osio käydään mielestäni todella perusteellisesti läpi.








Riku Cajander: Luontopiha


Luontopiha Cajander
Riku Cajander: Luontopiha
Riku Cajanderin Luonnonmukainen piha perehdyttää siihen, miten luoda omasta pihasta tai puutarhasta mahdollisimman hyvin luonnon monimuotoisuutta tukeva. Kirjassa esitellään ns. monimuotoisuuskasveja, joilla voi houkutella elämää omalle pihalle, ja sen lisäksi ideoita ja vinkkejä puutarhan suunnitteluun, sekä tyypillisimpiä lintuja, hyönteisiä ja nisäkkäitä & niiden mieltymyksiä. Itse nautin kovasti kirjan perusteellisesta tyylistä ja modernista otteesta esitellä kasveja ja perustella miksi juuri niitä tulisi valita, ja miten mm. ilmastonlämpeneminen ja nykyaikainen maanviljelys ovat vaikuttaneet elinympäristöihin. Suosittelen siis kirjaa, jos perhosten ja lintujen, sekä muiden luonnoneläinten seuraaminen kiinnostaa. Siihen puuhaan kirja on täynnä hyviä vinkkejä! Meille tuli tämän kirjan ansiosta kaunis punalehtiruusupensas ja mustaselja.