sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Mukavaa pääsiäistä ohraviidakosta!


Mukavaa pääsiäistä ja rauhallisia lomapäiviä toivottelee meidän pääsiäistipu ohraviidakon keskeltä. Se on kuulkaas jo huhtikuu ja pian päästään pihahommiin!

tiistai 27. maaliskuuta 2018

Aika saksia pelakuut

Koska tämän vuoden kylvöksistä ei ole mitään näytettävää (kastelu...), niin kuva tämän päivän projektista, eli harvensimme hieman kuistin pelakuuviidakkoa. Tällä hetkellä elämään sopivat tällaiset helpot kasvit, jotka ovat vakiinnuttaneet paikkansa meillä kotona ja tulevat toimeen lähes itsekseen. Kesän pelargoniat ovat ulkona ja talven viettävät kuistilla. Vain kerran olen onnistunut hävittämään kasvit, kun kuistin patteri petti kovimmilla pakkasilla.



Nyt on taas tilaa kasvaa. Ihana tämä maaliskuu, kun aurinko alkaa vihdoin kunnolla lämmittää. Huonekasveistakin saintpauliat alkavat kukkia ja näyttää että marraskuunkaktuskin tekee muutamat kukat. Pihan alppiruusu kävi myös mielessä ja kävin peittämässä vanhalla lakanalla nyt kun aurinko paistaa ja maa on vielä jäässä ja lumen peitossa, muistakaahan te muutkin. Omppupuista viideosa vielä leikkaamatta, mutta niitäkin on työstetty aika lailla viimeisen parin viikon aikana. Paljoa muuta puutarha-aiheista en ole saanutkaan aikaan, lapset ovat onneksi huolehtineet rairuohostaan itse. Mukavaa pääsiäisviikkoa ja nautitaan upeista ulkoiluilmoista. :)

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Arkiruokaa hernerouheesta

(Kuva ei liity aiheeseen)

Promoan aina mielelläni kotimaisia kasvisproteiinivaihtoehtoja soijalle ja tofulle, varsinkin jos on antaa hyvä reseptivinkki. Härkis ja nyhtökaura ovat tosi hyviä, mutta minusta melko hintavia, ja olen enimmäkseen käyttänyt kuivattua härkäpapu- ja hernerouhetta. Hernerouhe maistuu melko vahvasti herneeltä ja olin erittäin positiivisesti yllättynyt kun lähes vahingossa sain tehtyä tämän laatikon, joka maistui loistavasti myös lapsille.

Hernerouhe-pastavuoka

5 dl kierrepastaa (tai vastaavaa)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 paprika (tai vaikka kesäkurpitsaa sesongn mukaan)
öljyä
400g tomaattimurskaa
aurinkokuivattuja tomaatteja
1/2 kasvisliemikuutio
1 tl sokeria
1,5 tl timjamia
1 tl oreganoa
1/2 tl suolaa
mustapippuria
chiliä
2 dl hernerouhetta
2 dl ruokakermaa

Päälle:
juustoraastetta
oliiveja maun mukaan

Pasta keitetään ja sillä välin kuullotetaan sipulit öljyssä. Sipuleiden joukkoon lisätään tomaattimurska ja mausteet. Annetaan hautua 10-15 minuuttia ja lopuksi lisätään hernerouhe ja ruokakerma. Pasta ja kastike sekoitetaan vuoassa. Paistetaan uunissa 200 asteessa, kunnes juusto on sopivasti sulanut n. 20-30 min.

torstai 8. maaliskuuta 2018

Cocktail-garden ja muita huikeita puutarhasuunnitelmia

Kaipaatko innoitusta kasvimaan suunnitteluun ja pihapuuhiin? Suosikkikasvimaakirjani kautta-aikain on Niki Jabbourin kirja, jossa esitellään eri 'julkkisten' kasvimaiden pohjapiirroksia. Hauska nähdä miten kasvimaat heijastavat erilaisia persoonallisuuksia ja elämäntilanteita. Ja miten monta syytä onkaan perustaa kasvimaa, tässä kirjassa on jokaiselle jotakin! Aloittelijan kasvimaasta hardcore-viljelijään (Niki itse), joka kerää Kanadassa satoa 365 päivää vuodessa.

Otsikon mukaisen cocktail-pihan lisäksi löytyy esimerkiksi trendikäs takapihan panimopuutarha, jossa kasvatetaan humalan ja ohran lisäksi eri makuaineita kotiolueen, katajaa, herukoita, piparminttua... Hauska piirros on myös pizzapiha, kasvatetaan oman lempipizzan aineksia. Jokaisessa luvussa on siis esitelty yksi piha tarinan muodossa, sekä selkeällä pohjapiirustuksella, johon on myös nimetty lajit ja lajikkeet.

Koitin valita omaa lempparia, mikä ei ollut helppoa. Potagerin ja aloittelijan kasvimaan kohdalla on pitkään ollut hiirenkorvat. Potagerin säntillisyyteen en taida pystyä, joten ehkä minulle se tärkein on tuo aloittelijan piha.

Aloittelijan kasvimaan on suunnitellut Roger Doiron, jonka elämäntehtävä on saada kaikki innostumaan kasvien viljelystä. Roger vetää järjestöä, joka tavoittelee ruokakriisin ratkaisuna ruuantuotannon tuomista lähemmäs kuluttajaa edistämällä viljelyä kotipihoilla. Kaikki kirjan henkilöt ovat vastaavia julkkiksia puutarha-alalla, kirjailijoita, valokuvaajia, bloggaajia, kokkeja... Rogerilta löytyy tedtalk aiheesta, millaista ruokavallankumousta hän ajaa.



Parhaat kasvimaavinkit aloittelijalle:
  • Aloita pienestä. Suurin virhe on kasvattaa kasvimaan koko liian nopeasti ja koko touhusta lähtee viehätys. (totta!!)
  • Selkeät kohopenkit riveissä helpottavat hoitoa. (meillä ei mikään pysy selkeässä rivissä)
  • Mitä valita kasvatettavaksi? Mieti mitä perheesi haluaa syödä. Tai kasvata kasviksia, jotka ovat kalliita tai vaikeita löytää.
  • Älä unohda yrttejä. Minttu kannattaa rajata ruukulla. (Kyllä! Tämän virheen olemme tehneet, minttua löytyy noin koko kasvimaan alalta.)
  • Pidä hauskaa :)

Groundbreaking Food Gardens löytyy ainakin Adlibriksestä ja Amazonista.


perjantai 2. helmikuuta 2018

Kasvimaasuunnitelmia

Tänä vuonna ei ole tarpeen tehdä siemenhankintoja, kaikenlaista mukavaa löytyy varastolaatikosta valmiina. Perheen toive on ollut lähinnä, ettei tänä vuonna koiteta tomaatteja, jäävät aina vaillinaiselle kastelulle loma-aikaan. Laiminlyöntien vuoksi sato on pari vuotta ollut huono ja taimikasvatusvaihe on työläs. Sen sijaan on toivottu isoa(!) paprikaa, chilejä, kesäkurpitsaa ja toki herneitä ja mansikoita. Mansikkamaa on melkoisen hätäisesti viime kesänä kyhätty, joten sen parantelu on yksi projekti. Uusien penkkien perustamisessa tosin saattaisi päästä helpommalla.

Siemenlaatikko muistuttaa myös menneestä sandaalimuodista

Tein alle itsellekin muistilistaa tulevista kylvöistä. Tähän on hyvä palata sitten kun paperilappu on jo moneen kertaan hukattu.

Huhtikuu
  • Porkkana: Kasvanut meillä kohtuullisen hyvin ilman isompia toimenpiteitä.
  • Vuonankaali: Onnistuminen vaihdellut vuosittain, joskus menestynyt, toisinaan ei.
  • Mustajuuri: Monena vuonna olen yrittänyt, taimet hävinneet muiden jalkoihin?
  • Lehtikaali: Jäävät aina pieniksi ja kituviksi. Olen esikasvattanut, epäilen huonon menestyksen syyksi kuivuutta. Joillain lehtikaali tuntuu kasvavan valtoimenaan ilman ihmeempiä kommervenkkejä, mutta hyviä vinkkejä ottaisin mielellään vastaan. Lehtikaalia meillä kuluu smoothieissa ja ruuanlaitossa valtavasti.
Toukokuu
  • Kesäkurpitsa: Varma suosikki!
  • Retiisi: Omasta maasta melkoisen kirpsakoita.
  • Pinaatti: Onnistui edellisvuonna hyvin, pitää vain muistaa kylvää ajoissa.
  • Herne: Kanojen suosikkeja, eipä ehtinyt pitkään olla maassa...
  • Kyssäkaali: Kasvanut hyvin, mutten ole osannut hyödyntää ruuanlaitossa.
  • Parsakaali: Kukki edellisvuonna, kuivuus lienee siihenkin syynä.
  • Spagettikurpitsa: Siemeniä runsaasti edelleen, maku ei ollut suosikki mutta rakenne on hauska.
  • Härkäpapu: Näistä tykkään, vaikka tuoreiden keitto ja kuoriminen tuntuu aina työläältä.
  • Rucola: Kanojen suosiossa, kuten muutkin salaatit. Villirucola on jäänyt kasvimaalle ja yhteen kukkapenkkiin villiintymään, sen kanat jättävät rauhaan.
Kesäkuu
  • Mangoldi: Oma suosikkini, maukasta sipulin kanssa paistettuna.
  • Salkopapu: Melkoista luksusta talven mittaan lisäillä ryöpättyjä ja pakastettuja pavun pätkiä wokkeihin ja soppiin. Olen keittänyt pitkät salkopavut n. 3-5 min ja ryöpättyinä pätkinyt n. 3 cm:n pituisiksi ja pakastanut, todella helppoa käyttää.
Sellaista siis suunnitelmissa, montaa erilaista kun koittaa niin joku aina onnistuu.

perjantai 26. tammikuuta 2018

Linkkivinkki - Starting a Garden

Ela Galen youtube-kanavalta löytyy tämä loistava ja inspiroiva lyhyt video miten aloittaa puutarhanhoito ja oikeastaan video keskittyy siihen MIKSI aloittaa puutarha ja kasvimaa.


Ela Gale on yksi seuraamistani tubettajista, johon olen törmännyt zero waste -innostuksen myötä. Niille jotka eivät ole zero wasteen vielä törmänneet, se on trendi jossa pyritään vähentämään syntyvän jätteen määrää, erityisesti muovijätteen. Meillä on lähinnä siirrytty kestohedelmäpusseihin ja alettu vältellä muovipikareita ja muita muovipakkauksia ruokakaupassa, eli todella pieniä juttuja. Intohimoisimmat zeroweistaajat saavat vuoden roskat ja jätteet mahtumaan yhteen lasipurkkiin. Vuoden alussa Ela teki videon onko hänen yksilötason valinnoilla mitään merkitystä. Monet ovat kyseenalaistaneet hänen periaatteitaan sillä perusteella, ettei vegaaniruokavalio, muovin vähentäminen, paikallisen ruokatuotannon tukeminen jne, kuitenkaan merkitse mitään isossa mittakaavassa. Samaa itsekin olen pohtinut, onko mitään järkeä pakkailla omia appelsiineja kestopussiin k-marketissa kun edellä olevalla on yksittäispakattuja hampurilaisia liukuhihna täynnä, tai kun Kreikan reissulla sai aina jokaisen vesipullon erilliseen pussiin, eikä siellä luultavasti kierrätetä muovia kuten täällä. Puhumattakaan politiikassa tehtävistä valinnoista, eri energiamuotojen tukemisesta/verotuksesta, vanhan teknologian tehtaista jne jne. Joka tapauksessa me olemme autonvaihdon yhteydessä siirtyneet täyssähköön, lämmitysjärjestelmän uusinnan yhteydessä asentaneet aurinkopaneelit, ja kaupassa tosiaan kuljetellaan kestokauppakasseja ja kestohedelmäpusseja. Jälkimmäisessä on ainakin se hyöty, että herättää prismassa huomiota ja saa ehkä jonkun toisenkin innostumaan, tai ainakin saa silloin tällöin asian tiimoilta juttukaverin. Ela tiivisti omat ajatuksensa siihen, että jokaisen pitäisi olla se muutos, jonka toivoo maailmassa näkevänsä - Be the change you want to see.

Ela Galen kanava on täynnä DIY-ideoita ja reseptejä, jotka heijastelevat hänen elämänfilosofiaansa. Minusta videot ovat inspiroivia ja niistä saa hauskoja ideoita mitä voisi tehdä itse, esimerkiksi mysli/välipalapatukoita tai juuressipsejä, ja saada tilalle ehkä jotakin ravinteikkaampaa kuin kaupan valmiit vaihtoehdot. Aikaa puuhasteluun löytyy, kun samalla voi katsella lisää youtubevideoita, eikä vielä pääse uloskaan puuhastelemaan. Ehkä hauskin nyt appelsiinikaudella on ollut tämä video, jossa on ideoita mitä kaikkea appelsiininkuorista voi tehdä. Laitan tännekin kuvia, jos innostun toteuttamaan jotain tästä. Appelsiinikynttilöitä en ainakaan vielä saanut toimimaan, mutta kotiin saatiin melkoinen rapsiöljyn tuoksu.