Näytetään tekstit, joissa on tunniste salaattikleitonia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste salaattikleitonia. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. kesäkuuta 2012

Kasvimaa täyteen kurpitsoita


 Köynnöskrassit pääsivät eilen illalla ulos lopulliselle kasvupaikalleen. Tuo tuki ilmestyi alakerran nikkarointipajasta viikonloppuna, ja olen lopputulokseen oikein tyytyväinen. Kunpa nyt krassit vain viihtyisivät ja lähtisivät kasvamaan ja kiemurtelemaan tukea pitkin.

köynnöskrassi
Köynnöskrassit istutuksen jälkeen

 Suuri päivä koitti myös kurpitsoille, joita varten laajennettiin kasvimaata taas muutama neliömetri. Taimet ovat olleet karaisussa parisen viikkoa, ja nyt saivat jäädä pysyvästi ulos. Kurpitsan taimen päälle taittelin vielä suojaharson kaksin kerroin. Nyt on kasvimaa (taas) täynnä, ja muutamia siemeniä pitäisi vielä saada jonnekin kylvettyä.

kesäkurpitsa ja myskikurpitsa istutus
Myskikurpitsat etualalla, kesäkurpitsat takana
 
Salaattikleitonia on kasvanut tämän verran. Jokokohan tuosta voisi pian alkaa napsia? Salaattikleitonia on minulle ihan uusi tuttavuus. Hyötykasviyhdistyksen mukaan lehtiä voi käyttää pinaatin tapaan esimerkiksi keitoissa, ja leivän päällä. Ja syksyllä pitäisi olla hyvin kestävä, jopa pikkupakkasen suhteen, joten satoa pitäisi saada vielä paljon muiden salaattien jälkeen.

Salaattikleitonia

Hyötykasviyhdistyksen salaattisekoitus muistuttaa retiisin taimia, mutta ehkä tuostakin vielä salaattia saadaan.

Salaattisekoitus

Piti vielä napsaista kuva omenapuiden alta, rentoakankaalissa on nyt niin upeat värit. Olisi tämä puutarhurointi helppoa, jos kaikki kukoistaisi yhtä vaivattomasti kuin akankaali.

Sininen rentoakankaali

Tästä ei saa nyt ajaa ruohonleikkurilla, arvasittekin varmaan miksi. :) Hienosti ovat ahomansikat levinneet ympäri pihaa, viime vuonna ei niitä tällä paikalla ollut.

Ahomansikka puutarhassa

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Ensimmäiset kylvöt avomaalle

Ensimmäisenä muistutus: Muistakaa osallistua arvontaan, jos ette ole vielä osallistuneet. Aikaa on vappupäivään asti.

Tänään pääsin laittamaan vuoden ensimmäiset kylvöt avomaalle. Oli t-paitakeli kun tulimme viikonloppukyläilemästä ja säätiedotus lupaili lämpimän jakson jatkumista, joten piti ryhtyä hommiin. Tilannekatsaus kasvi/yrttimaalta noin muutoin: lipstikka ja ruohosipulit ovat lähteneet kasvuun, sekä valkosipulit joista kerroin jo aikaisemmin. Mintut näyttävät alkavan vihertää ja salvia ja sitruunamelissa näyttävät myös selvinneen talvesta. Oreganosta ei ole vielä varmaa näyttöä, mutta mäkimeirami ainakin näyttää komealta.

Ja tänään maahan pääsivät salaattikleitonia, vuonankaali, mustajuuri, porkkana ja puutarhamessuilta ostetut Maatiaisen valkosipulinkynnet. Valkosipuli meillä pitäisi siis olla riittämiin. Kuvassa seikkailee myös tilli, mutta huomasin vasta sisällä että sen kylvö unohtui. No vappuna ehtii.

kylvä kasvimaalle huhtikuussa
Huhtikuun lopulla kasvimaalle salaattikleitonia, porkkana, mustajuuri, vuonankaali ja valkosipuli

Siellä porkkanansiemenet nyt hautuvat harson alla. Viikonloppukylässä kuulin muuten, että porkkanoita voisi säilöä sahanpurussa ihan tavallisessa kylmässä tilassa, eikä tarvitse erityistä kellaria. Miten mahtaisi säilyä syksyllä meillä viileässä autotallissa tai pannuhuoneessa. Onko jollain kokemusta?

porkkanan kylvö huhtikuussa
Porkkanat peittelin harsolla

Viimeinen kuva taimihyllyltä, siellä elämänlanka oli nimittäin tehnyt kolttosia ja napannut naapurilta tukikepin. Varovainen vaihtokauppa suoritettiin ja elämänlanka saa nyt pitää valitsemansa ja tomaatille tuli uusi keppi.

elämänlanka taimi ja tukikeppi
Elämänlanka oli napannut omansa