Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuonankaali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuonankaali. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Kuulumisia kasvimaalta

Kasvimaalla osa kasveista viihtyy ja osa ei, onneksi tänne blogiin voi valita mitä kuvaa! Melonit ovat ainakin lähteneet kasvuun laatikossaan ja kukkivat. Ehkä meidän lomalainen käy pölyyttelemässä viikolla.

Melonin taimet kasvilavassa
Meloni


Maissi pilkistää tämän verran, muutaman sentin maasta. Kylvimme maissin pari viikkoa sitten suoraan maahan, esikasvatusta suositeltiin kyllä siemenpussin kyljessä. Toukokuussa aloin olla melkoisen kyllästynyt esikasvatukseen, joten päätimme soveltaa ohjeita.

Luulen, että maissi ehtisi tuossa kasvimaallakin kasvaa ja kypsyä kesän aikana. Ei vain taida tykätä näistä kylmistä kesäkuun päivistä, täytyy toivoa että ilmat lämpenevät pian.

Maissin taimi kasvimaalle kylvettynä
Maissi
Toukokuussa kylvetty vuonankaali näyttää herkulliselta. Vähän saisi kerätä lisää kokoa ennen kuin korjataan parempiin suihin.

Vuonankaali
Vuonankaali

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Ensimmäiset kylvöt avomaalle

Ensimmäisenä muistutus: Muistakaa osallistua arvontaan, jos ette ole vielä osallistuneet. Aikaa on vappupäivään asti.

Tänään pääsin laittamaan vuoden ensimmäiset kylvöt avomaalle. Oli t-paitakeli kun tulimme viikonloppukyläilemästä ja säätiedotus lupaili lämpimän jakson jatkumista, joten piti ryhtyä hommiin. Tilannekatsaus kasvi/yrttimaalta noin muutoin: lipstikka ja ruohosipulit ovat lähteneet kasvuun, sekä valkosipulit joista kerroin jo aikaisemmin. Mintut näyttävät alkavan vihertää ja salvia ja sitruunamelissa näyttävät myös selvinneen talvesta. Oreganosta ei ole vielä varmaa näyttöä, mutta mäkimeirami ainakin näyttää komealta.

Ja tänään maahan pääsivät salaattikleitonia, vuonankaali, mustajuuri, porkkana ja puutarhamessuilta ostetut Maatiaisen valkosipulinkynnet. Valkosipuli meillä pitäisi siis olla riittämiin. Kuvassa seikkailee myös tilli, mutta huomasin vasta sisällä että sen kylvö unohtui. No vappuna ehtii.

kylvä kasvimaalle huhtikuussa
Huhtikuun lopulla kasvimaalle salaattikleitonia, porkkana, mustajuuri, vuonankaali ja valkosipuli

Siellä porkkanansiemenet nyt hautuvat harson alla. Viikonloppukylässä kuulin muuten, että porkkanoita voisi säilöä sahanpurussa ihan tavallisessa kylmässä tilassa, eikä tarvitse erityistä kellaria. Miten mahtaisi säilyä syksyllä meillä viileässä autotallissa tai pannuhuoneessa. Onko jollain kokemusta?

porkkanan kylvö huhtikuussa
Porkkanat peittelin harsolla

Viimeinen kuva taimihyllyltä, siellä elämänlanka oli nimittäin tehnyt kolttosia ja napannut naapurilta tukikepin. Varovainen vaihtokauppa suoritettiin ja elämänlanka saa nyt pitää valitsemansa ja tomaatille tuli uusi keppi.

elämänlanka taimi ja tukikeppi
Elämänlanka oli napannut omansa