maanantai 19. maaliskuuta 2012

Ulla ja Pertti Salo: Pihan perinnekasvit

Tänä iltana esittelyssä tällainen kirja perinnekasveista. Taitaakin olla jo neljäs kirja esittelyvuorossa, toivottavasti näistä on ollut teille muillekin iloa! Tämä kirja valikoitui melko nopeasti mukaan kirjastosta, sillä minua ovat kutkuttaneet viime aikoina vanhan ajan pihat ja niiden kasvit. Kulttuurihistoriallisesti kiinnostavaa tietää, mitä aikoinaan on ollut koristepuutarhoissa ja miltä pihat ovat ennen näyttäneet. Lisäksi monet perinnekasvit ovat myös hyviä perhoskasveja, ja toki myös kasvavat kiitollisemmin täällä meillä pohjolassa kuin eksoottisemmat lait.

Ulla ja Pertti Salo: Pihan perinnekasvit

Ulla ja Pertti Salon kirja keskittyy täysin perinnepihoihin ja niiden kasveihin. Selkeät hoito-ja viljelyohjeet auttavat aloittelijaa (minua!) onnistumaan ja innostavat kokeneempia kokeilemaan näitä, osin jo unohdettu kasveja, omassa puutarhassa.

Kirjan alussa on mukava johdanto perinnekasvien maailmaan. Johdannossakin todetaan, että on vaikea tehdä kattavaa listaa perinnekasveista ja päättää minne vetää raja, mikä kuuluu joukkoon ja mikä ei. Kirjassa on kuitenkin jokaisen esitellyn kasvin kohdala kerrottu sen historiasta mielenkiintoisia tietoja, milloin ja mistä on tullut Suomeen ja missä on tavattu, rohdoskasveista tietenkin myös vanhat uskomukset parantavista vaikutuksista.


Perinnekasvit kirjassa perinnekasvit on esitelty viiden eri otsikon alla:

  1. Vanhat rohdoskasvit
  2. Yksivuotiset kesäkukat
  3. Kaksi- ja monivuotiset koristekasvit
  4. Perinnepuita, pensaita ja köynnöksiä
  5. Vanhoja ravinto- ja hyötykasveja
Kuvat ovat selkeitä ja niitä selailemalla saa inspiraatiota, mutta kuitenkin kirja sopii parhaiten hakuteokseksi. Tämä kirja ei ole aivan niin mukavaa iltalukemista kuin esimerkiksi aiemmin esittelemäni Puutarhan parhaat perhoskasvit tai Puutarha pienissä purkeissa, joiden tarinoiden parissa viihtyy pidempään.

Kesäkuuruoho Perinnekasvit-kirjassa

Perinnekasveista on viime vuonna kirjoittanut näköjään myös Jouko Rikkinen (Suomalaiset perinnekasvit). Onko joku teistä selaillut tuota tai muita perinnekasveista kertovia kirjoja?

Tänään meille oli vihdoin kolahtanut postilaatikkoon myös tämä jo odottelemani pihasuunnittelukirja. Kirja sai jopa hyväksynnän paremmalta puoliskoltani, kuulemma 'aika pro kuvat ja piirrustukset', paljon parempaa ei voisi diplomi-insinööriltä kai kuulla. :) Taidankin nyt painua lukemaan ja selailemaan uutta ihastusta!

Saila Routio: Oman pihan suunnittelu

2 kommenttia:

  1. Tuo Oman pihan suunnittelu saa minultakin kehut jo kannestaan!

    Minä ´luen nyt myös puutarhakirjoja melkein kirja per viikko tahtiin. Kohta ei ehdi lukemaan, kun puutarha kutsuu.

    VastaaPoista
  2. Oman pihan suunnittelussa on aivan valtavan hyvät kuvat!

    Voisi sanoa, että ONNEKSI pian ei ehdi enää lukea. :)

    VastaaPoista