sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Joulutorttuja ja pipareita

Puutarhablogin sisältö tuntuu kuihtuvan kasvien myötä syksyllä. Hengissä kuitenkin ollaan, toivottavasti myös kasvitkin talvilevossaan!

Viikonloppuna kävimme syömässä ensimmäiset joulutortut ja juomassa glögit Karjalohjan Vanhassa Emännässä. Kahvilaan avattiin tänä viikonloppuna Caspar-tontun joulukartano, joten lapsille tuolla riittää jouluun asti tekemistä. Askartelua, piparimaailman ihmettelyä... Meillä oli kylässä eräs 3-vuotias, jolle Caspar-tonttu oli kuitenkin vähän liikaa kun heräsi päiväunilta juuri pihaan saapuessamme. Pikkumies alkoi itkeä ja juoksi auton taakse piiloon, eikä olisi millään uskaltanut mennä sisätiloihin. :)

Joulutortut luumuhillolla


Nyt sunnuntaina leivottiin joulupipareita. Epäilen, että vuosia keräämäni reseptivihko on päätynyt kierrätyslaatikkoon jossain vaiheessa syksyä. Siispä piti etsiä uusi joulupipariresepti sen perinteisen tilalle. Suvikummusta löytyi ohje hyvällä markkinointipuheella höystettynä, eikä lopputulos ollut pettymys. Melko isoon satsiin pipareita saa varautua, mutta maku on kohdillaan joten eivätköhän katoa ennen joulua.

Rauhaisaa sunnuntai-iltaa!

13 kommenttia:

  1. Minä leivoin ekaa kertaa tänään joulutorttuja,ja nopeasti ne tuosta pelliltä katosivat parempiin suihin :)

    VastaaPoista
  2. Kaunista! Minä puolestani fiilistelin juomalla omenaista glögiä kynttilän valossa:). Jaoin sinulle blogissani haasteen esitellä kuusi kuvaa viime kesältä. Aiheen saat vapaasti valita itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta haasteesta, tulee selattua kesäkuvat läpi ja vähän vaihtelua juttujen sisältöön! :)

      Poista
  3. Mulla on vielä maistamatta kaikki herkut; glögi, piparit ja tortut.

    VastaaPoista
  4. Nam, nam. Nythän tosiaan voisikin paistaa joulutorttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kaupoissakin joulu on ollut jo yli kuukauden ;)

      Poista
  5. Glögin juonti minulta usein jää yhteen kertaan per vuosi. Ei ole suosikkijuomani. Kuvaasi katsellessa alkoi tehdä mieli joulutorttuja. Niitä menee senkin edestä. Viikonloppuna on tarkoitus tehdä hedelmäkakkua hyväksi havaitulla reseptillä. Kakku jätetään tekeytymään useaksi viikoksi jääkaappiin, joten nyt alkaa olla jo kiire.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitapa joskus omenaista glögiä, julkaisin ohjeen aikoinaan nettikauppani blogissa: http://taitaentehty.blogspot.fi/2010/12/hyvaa-ja-rauhallista-joulua.html

      On vähän erilaista kuin se perinteinen, ja maistuu ainakin minulle paremmin... Jaathan hedelmäkakkuohjeen? :)

      Poista
    2. Laitanpa reseptin seuraavana viikonloppuna blogiini kuvien kera. Voin muistuttaa sinua vielä tästä kakkupostauksesta.

      Minulla on kakun kanssa kiire, kun olisi tarkoitus syödä se ennen joulua. Jos tähtää jouluun, niin joulukuun alussa ehtii vielä.

      Poista
    3. Nyt on englantilaisen hedelmäkakun ohje blogissani. Tein samalla rykäyksellä myös saaristolaisleipää, mutta siitä kirjoittelen sitten myöhemmin. Ei makeaa mahan täydeltä...

      Poista
    4. Kiitos ohjeesta, kävin jo katsomassa ja aion tehdä! :)

      Poista