tiistai 14. elokuuta 2012

Arvonnan voittaja

Käytin arvonnassa taas Excelin satunnaislukugeneraattoria ja tällä kertaa arpoi luvuksi kolme. Ei onni suosi siis Viherpiiperrystä sun muuta -blogin Katjaa. Katjan blogia kannattaa myös käydä kurkkimassa, siellä oli ainakin tutunnäköisiä kesäkurpitsoja. :)

Näihin leijonankidan kuviin on mukava päättää, ensimmäinen kuva nupuista on otettu noin viikko sitten ja toinen kuva tältä illalta. Hitaasti mutta varmasti alkavat kukkia kasvattamani kesäkukat...

Leijonankidan nuput vanhassa saavissa

Leijonankita Antirrhinum majus / lejongap

perjantai 10. elokuuta 2012

Nuppu valkosipulissa

Mietinpä tässä kasvimaalla kulkiessani mikäs tämä hassu nuppu valkosipulissa on ja miksi näyttää olevan keskellä vartta. Sisällä silmiini sattui sitten Kotipuutarha 4/2012, jossa oli juttua valkosipulin kasvatuksesta. Opin seuraavaa: Talvivalkosipuleihin kuuluu kasvaa kesällä kukkavarsi, johon kertyy itusilmuja. Kukkavarsi ohjeistetaan leikkaamaan pois. Jos kukka kasvaa keskelle kasvin vartta on kyseessä kasvuhäiriö. Ja stressaantunut valkosipuli! Ulkomaiset lajikkeet stressaantuvat keväällä edestakaisin sahaavista lämpötiloista. 

Valkosipuli kukka keskellä kasvin vartta

Meillä osa valkosipuleista on Maatiaiselta ostettuja, osa kaupan valkosipulista napattuja ja osa perinteistä lohjalaista kantaa. Tässä taitaa olla se kaupan kiinalainen. 

Viime kesänä kastelin valkosipuleita ahkerasti nokkoskäytteellä. Tänä vuonna nokkoslannoitteen teko on jäänyt muiden kiireiden takia. Tuossa Kotipuutarhan numerossa on muuten hyvät vinkit valkosipulin kasvatukseen, kannattaa selailla jos tämä herkku kiinnostaa.

Valkosipulia on meille tulossa runsaasti, olisiko jollain hyvää reseptiä valkosipulien säilömiseen? Viime vuonna teimme konjakkivalkosipuleita, eikä maku ollut aivan mieluinen.

Kasvimaalla napsaisin pari kuvaa myös kehäkukista. Tähän ensimmäiseen kuvaan pääsi myös höttiäinen.

Kehäkukka edullinen koristekasvi

Ja tässä toisessa kehäkukalla on ikään kuin toinen pikkukukka keskiössä. En ole ennen tuollaistakaan huomannut!

Calendula officinalis kehäkukka

tiistai 7. elokuuta 2012

Kesäkurpitsaa

No nyt on kesäkurpitsaa! Viikossa venähtivät, kiitos lämpimien ilmojen. Nyt näitä saadaankin sitten syödä monessa muodossa monta päivää. Toistaiseksi on paistettu ihan mintulla maustettuna pannulla ja syöty leivän päällä, sekä tehty Yhteishyvän Ruoka-lehden ohjeella halloumi-kesäkurpitsapihvejä.

Kypsät Gold rush kesäkurpitsat
Viikon satoa pituusjärjestyksessä


Kesäkurpitsa pihvejä, gold rush
Kasvimaalla pukkaa lisää

Pihvejä oli muuten melkoisen hankala saada paistettua, pyrkivät hajoamaan käännettäessä. Lopun satsin paistoin sitten uunissa, jolloin pihvit levähtivät halloumin sulaessa. Esteettinen ulkomuoto ei siis ollut parhaimmillaan, mutta maku toimi. :)

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Pelargoniapistokkaiden kuulumisia

Maalis-huhtikuun vaihteessa leikkasin pistokkaita pelargonioista. Ajankohta perustui kuukalenteriin ja tulokset ovat olleet vakuuttavia, kaikki pistokkaat ovat edelleen hengissä. Muutama kukkii eteisessä ja pari on päässyt parvekelaatikkoon kuistille.

Liian runsaiksi ja rönsyileviksi ei näitä pelargonioita voi sanoa, mutta on se pieni ihme aina kun on jotain saanut ihan itse alusta lähtien aikaan.

Punainen kotipelargoni kukka parvekelaatikko

Pistokkaista kasvatetut pelargonit kestivät paljon paremmin siirron ulkoilmaan kuin siemenistä kasvatetut. Muutamasta siemenestä kasvatetusta Appleblossom pelargonista onnistuin polttamaan lähes kaikki lehdet, eivätkä ne ole vieläkään oikein toipuneet.

perjantai 3. elokuuta 2012

Chilit ja paprikat

Vielä vähän aikaa sitten pohdin miten ihmeessä meillä oli niin monta ruukkua merkattuna paprikaksi ja niitä chilejäkin piti olla... Enää ei ole epäilystä kumpi on chili ja kumpi paprika ;) Nyt kun hedelmiä alkaa muodostua, niin tummempi lehtiset ja runsaskukkaisemmat 'paprikat' osoittautuvat chilipaprika Apacheksi.

Chilipaprika Apache
Chilipaprika Apache

Eikö ole nätti kasvi? Kukkia en ole nyppinyt pois, eivätkö nämä kypsy sisätiloissakin jos ulkoilmat kylmenevät liikaa?

Apache chili ruukussa
Apache

Paprikasta nyppinyt tällä viikolla kukat ja vielä kukkimattomat nuput pois. Niille olisi tullut kiire kypsyä ja jokaiseen kasviin jäi nyt muutama hedelmä, jonka kypsyttelyyn voi keskittyä.

Paprika New Aces

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Akileijan iloinen yllätys

Tämä akileija putkahti esiin ihan itsekseen keskelle juhannusruusupensaikkoa. Viime vuonna en sitä ainakaan huomannut. Kukkien väri on lähes valkoinen, näissä on vain häivähdys roosaa/vaaleanpunaista. Lehdet ovat upean punaisensävyisiä.

Vaaleanpunainen akileija
Kaunis akileija ruusupensaan keskellä

Akileija violetit lehdet
Upea lehdistö

Akileija kukka
Lähikuvaa akileijan kukasta

Yritin etsiä muutamasta tummuneesta siemenkodasta siemeniä. Ovatko ne nyt noita? Ovatko akileijan siemenet näin minimaalisen pieniä? Koko on siis noin 2 mm. En tiedä saako teistä kukaan edes selvää tuosta kuvasta. :)

akileijan siemeniä

Raparperin mukana muutti viime vuonna pari muuta akileijaa, tänä vuonna kukkia ei ole näkynyt. Veikkaan syyksi samaa harventajaa, jonka jälkeen kasvimaallekin jäi vain yksi iisopin taimi kolmesta. Kaksi muuta olivat kuulemma näyttäneet rikkaruohoilta...

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kesäkurpitsa Gold Rush

Olisiko tämä nyt? Ihan oikea kesäkurpitsan alku? :)

Kesäkurpitsa Cucurbita pepo Gold Rush

Gold Rush-lajikkeen kullankeltainen pitkulainen hedelmä saadaan korjata 15-20 cm pitkänä, kasvuaika noin 53 vrk. Tarkkaa puuhaa. Yksi kasvi saisi olla per neliömetri, meillä niitä kyllä on enemmän. Päättelin että aivan jokikinen ei selviytyisi ulos siirrosta, mutta tietenkin kaikki heiveröiseksi jääneet sattuivat juuri rivien päihin. Keskellä onkin sitten tungosta...

Kyssäkaalit ja härkäpavut kasvavat myös komeasti. Nämä ovat oikeita luottokasviksia kahden kesän kokemukseni perusteella. Kyssäkaalien vieressä purjot, jotka eivät minun hoteissani viihdy.

Kyssäkaalit ja härkäpavut

Ja meloni laatikko on täynnä! Miten tuo kerkiääkin kasvaa noin paljon, tekisi nyt muutaman hedelmänkin. Edes pari alkua.

Meloni kasvilava laatikko