Huh - kiirettä pitää! Nurmikon 'ehdimme' leikata vasta eilen ensi kertaa ja voitte uskoa, että alkoi olla viime hetket ennen kuin se olisi pitänyt niittää ennen leikkuuta.
Upeat ilma toivat mukanaan tämän kiireen, hetkeäkään ei malttaisi olla paikoillaan. Yhtäkkiä pitää ehtiä rannalle kastamaan varpaat, torille syömään jätskiä ja mattopyykille. Samaan aikaan taimia roudataan joka päivä totuttelemaan ulkoilmaan, pestään pyykkiä urakalla kun ne taas vihdoin kuivuvat ulkosalla, kastellaan kasvimaata ja kukkamaalle siirrettyjä taimia. Lisäksi pitää ehtiä ihastella puutarhaa, joka on niin upean vehreä tällä hetkellä, ja tuoksutella omenankukkia.
Olemme myös viimeisen viikon sisään nautiskelleet ruohosipulipestoa (ohje) ja lipstikkakeittoa (ohje). Suosittelen kokeilemaan molempia, varsinkin tuo lipstikkakeitto oli positiivinen yllätys. Lipstikan maku on kuivattuna niin voimakas, että hieman epäilytti laittaa keittoon 2 desiä lehtiä. Tuoreina ja näin alkukesästä taitavat kuitenkin olla miedompia, ja keitossa oli hienostunut maku. Veteli täysin vertoja parsakeitolle. Tänään vuorossa olivat falafelit, joihin niin ikään kävin napsimassa yrtit omasta maasta, lehtipersiljaa, korianteria ja minttua. Ihanin aika vuodesta!
Vaikuttaa herkullisilta noi ohjeet, pitääpä kokeilla!
VastaaPoistaOn hyviä, suosittelen :) Varsinkin toi ruohosipulipesto on kätevä, kun ruohosipulia ei muutoin oikein keksi käyttää mihinkään noin runsaasti...
Poista