Olisitko sinä valmis avaamaan puutarhasi kävijöille? Jos ajatus yhtään kutkuttaa, niin rohkeasti mukaan! Olisi hauskaa jos ympäri Suomen olisi enemmän paikkoja mukana tapahtumassa niin että vierailukohteita löytyisi kaikille kävelyetäisyydeltä. Siinäpä unelmaa ja visiota. :)
Minusta on valtavan hienoa, että tällainen projekti järjestetään täällä kotimaassa. Harrastajilla on aivan upeita puutarhoja piilossa ja harvoin niihin pääsee tutustumaan. Jos olisi 'vinkki'palvelu, jossa voisi vinkata pihoja mukaan tapahtumaan, niin minulla olisi osoittaa kartalla muutama osoite mihin olisi todella, todella mukava päästä tutustumaan luvan kanssa vähän paremmin. Itse teen aina välillä pyörällä tai autolla ylimääräisen lenkin ihan vain nähdäkseni, miltä tietty piha ja julkisivu näyttävät mihinkin aikaan vuodesta, ja onko tullut jotain uutta. Onko teillä muilla tällaisia salaisia ihailunkohteita kotipaikoillanne?
Tietoa Avoimet puutarhat tapahtumasta
Avoimet puutarhat on Puutarhaliiton järjestämä tapahtuma, joka järjestetään nyt kolmannen kerran. Tapahtumassa yksityiset ja julkiset puutarhat avaavat porttinsa ihmisten vierailtavaksi ja iloksi. Viime kesäinen tapahtuma oli huikea menestys. Noin 500 puutarhaa avasi päivän aikana porttinsa ja vierailijoita oli noin 55 000. Suuren kysynnän vuoksi etsimme nyt uusia puutarhoja joukkoomme.Mahdollisista keskeneräisyyksistä tai rikkaruohoista ei tarvitse välittää. Puutarha on jatkuva prosessi ja se saa näkyä. Puutarhan ei tarvitse olla hieno palkintopiha. Vierailijat haluavat nähdä ihan tavallisia suomalaisia puutarhoja.
Avoimet puutarhat teemapäivä järjestetään tänä vuonna 29.6.2014 klo. 12.00–18.00. Tapahtuma on järjestäjille ilmainen. Päästäksesi mukaan luo profiili puutarhallesi osoitteessa www.avoimetpuutarhat.fi. Sieltä löydät muutakin tapahtumaan liittyvää informaatiota.
Avoimet Puutarhat 2013
Tässä vielä muutamia muistoja kuvien muodossa viime vuodelta... Kuvatekstin linkistä pääset tutkailemaan Sälgkullan ja Villa Auroran sivuja Avoimet Puutarhat-sivustolla.
Sälgkulla |
Villa Aurora |
Minäkin sain tuon kyseisen viestin Puutarhaliitolta ja todellakin kutkuttaisi kovasti joskus liittyä mukaan avoimiin puutarhoihin. En vain vielä kuitenkaan rohkenisi, pelkäisin, että ihmiset kuitenkin pettyisivät näkemäänsä. Blogista katsottuna puutarhasta saa niin erilaisen kuvan kun otetaan kuvia vain niistä kauniista asioista ja kasveista silloin kun ne ovat kukassa. Ehkä joskus rohkaistutaan molemmat:)
VastaaPoistaNiinhän se vähän on... Kaikki missä kävin viime vuonna olivat todella upeita niin kyllä siitä hiukan rimakauhu nousi. Mutta kai ajatuksena on että myös 'tavalliset' pihat voisivat olla mukana, kai meillä kaikilla on jokin onnistunut nurkka mistä muut voisivat inspiroitua :)
PoistaMinäkin sain viestin ja vastasin että Tottakai... valitettavasti vaan kun mieheni sai kuulla siitä hän tyrmäsi koko jutun heti. Sääli.
VastaaPoistaEn koe että minulla on upea puutarha, mutta mielestäni olisi ollut niin mukavaa saada puutarhasta kiinnostavia ihmisiä käymään ja jutella niiden kanssa, kun omasta tuttavapiiristä ei niitä montaa löydy...
Sun pitää pehmitellä asiaa pikku hiljaa :) Mielestäni sinne sai myös laittaa jos puutarha ei ole auki koko päivää, vaan esimerkiksi vain muutaman tunnin.... Saisitkohan siihen luvan?
Poista