sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Perennatori ja täysiä työpäiviä pihamaalla

Eilen teimme kesäretken paikalliselle perennatorille. Lehdessä ilmoitettiin kolmesta kilpailevasta tapahtumasta 20 km:n säteellä. Liekö johtunut sitten siitä tai mistä, mutta meidän valitsemassamme oli vain 3 kukkien myyjää ja yksi limppuja kauppaava. Ilma ainakin oli mitä parhain! Mukaan tarttui kaikenlaista pientä... Perunaa ja valkosipulia oli nyt aivan pakko ostaa, koska olivat kuulemma perinteistä Lohjansaaren kantaa. Muutoin meidän perunanistutus olisi saattanut jäädä tältä vuodelta kokonaan, sillä heräsimme hieman liian myöhään ajatukseen että niitä pitäisi idättääkin. Näissä perunoissa oli jo reippaasti yli 5 cm:n idut, joten eivätköhän siitä lähde.

Myös mäkimeirami tuli ostettua ja punalehtisen rentoakankaalin taimia. Rentoakankaalet istutin omenapuun juurelle, ajatuksena että leviäisivät siitä sitten nätisti ympärille helpottaen ruohonleikkuuta. Kotiintultua keksin sitten vielä lähteä torilta hakemaan yrttejä, jotta 'saataisiin kaikki istutettua kerralla'. Tässä siis päivän ostokset, kuvassa taitaa olla kaikki... Laventeli, rosmariini, oregano, lipstikka, salvia ja korianteri.


Näiden lisäksi istutettavana olivat viikolla hankitut mansikantaimet. Niitä varten pitikin sitten jo laajentaa kasvimaata ja tehdä muitakin valmisteluja, kuten leikata tuo muovi ja mullata se. Puutarhakaverin ruohonleikkuukin sai jäädä kesken, jotta nuo saatiin maahan. Muovin toinen reuna mullattiin kasvimaan tieltä lapioiduilla ruohomättäillä. Toistaiseksi näyttää siistiltä noin, saa nähdä alkaako ruohikko tuossa kasvamaan vai kuivuuko aikanaan pois.


Perennatorin jälkeen pistäydyttiin Alitalon omenaviinitilalla. Kauniit nuo omenapuuistutukset, osassa oli jo kukat, meillähän ei vielä. Ostimme myös muutaman tuliaisen maisteltavaksi tulevaan viini-iltaan. Kerron sitten peittosivatko omatekoisen voikukkaviinin, joka muuten porisee reippaasti. :)


Puuhasteluissa meni eilen sen verran myöhään, että nurmikonleikkuu jäi puolitiehen ja vasta tänään saatiin hoidettua loppuun. Jo oli aikakin tuo päristellä.

Tänään meille tuli myös grilli ja kompostori. Jälkimmäinen on vielä matkalla, koska ei yllätysyllätys mahtunutkaan poloseen. Uunissa paistuu parhaillaan raparperipiirakka. Olisikohan aika keittää kahvit, ja istahtaa hetkeksi nauttimaan pihasta rauhassa.

Tässä vielä yksi kuva minun veikkauksestani täällä ensimmäisenä aukeavasta omenankukasta. Jos jo huomenna..?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti