tiistai 2. helmikuuta 2016

Vuoden ensimmäinen päivitys

Yksi uudenvuodenlupauksistani oli, että päivittäisin tätä blogia edes silloin tälloin. Nyt on vuoden ensimmäinen kuukausi takana päin ja vasta nyt kerkesin kuvailla puutarhapuuhia. Loppuvuotta kohden kiritään! Eikä viime vuoden seitsemää kirjoitusta ole vaikea peitota... Tämä blogin päivitys on kuitenkin mukavaa, vanhat tekstit muistuttavat itseäkin mitä on minäkin vuonna tehty ja missä menty. Mainittakoon nyt siis heti ensimmäisessä kappaleessa tärkein, eli talkooväki lisääntyi yhdellä pikkupuutarhurilla joulukuussa.

Omenapuita on myös saksittu, tänä vuonna ajoissa. Pari viikkoa sitten ei ollut vielä silmuja ollenkaan, ne ovat ilmestyneet muutamassa viikossa. Viime vuonna istutetussa persikkapuussa on myös silmut, joten olettaisin sen selvinneen talvesta.

Omenapuunoksat toiveikkaina maljakossa lehtiä odotellen

Chilit on tuttuun tapaan kylvetty tammikuun lopulla ja ovat nyt kasvivalon alla. Tämä on ensimmäinen vuosi kun jaksoin siirtää kasvivalon kunnolla alas lähelle taimia. Valo on nyt noin 10 cm:n etäisyydellä. Meillä on korkeuteen nippusideviritelmä, mikä ei ole kovin kätevä säätöjä ajatellen. Siksi aiempina vuosina tuo on ollut reilusti ylempänä heti alusta alkaen. Saa nähdä vaikuttaako taimien tanakkuuteen.



Chilit ja paprikat ikää 2 viikkoa


6 kommenttia:

  1. Lämpimät onnittelut pienestä puutarhurista! Hän pitääkin sinut kiireisenä hetken aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun vielä käyt lukemassa blogia ja kiitos :)

      Poista
  2. Minulla ei ole vielä muuta kuin suunnitelmia kesän puutarhaa ajatellen, pitäis kokeilla joskus kylvää siemenestä jotakin. Toivottavasti sulla kaikki menee hyvin. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Ois kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain vasta viime viikolla paprikat ja chilit multiin, samalla myös siementilauksessa kaupanpäälliseksi tulleet pelargonian siemenet. Pikkuisen pilkistävät paprikat mullasta ja pelargoniat jo aika paljonkin. Olin yllättynyt miten nopeasti ne nousivat.

      Onnittelut talkooväen lisäyksestä, se on aina mukavaa, kun saa lisää multahommalaisia;)

      Poista
    2. Oi! Minulla pelargoniat paleltuivat talvella, olisi pitänyt itsekin hoksata tilata siemeniä. Ja kiitos onnitteluista, kiva kun kävit jättämässä viestin :)

      Poista