Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mustion linna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mustion linna. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Mustion linnan puutarhassa

Pääsiäislauantaina kävimme Mustion linnan puutarhassa kävelemässä. Eipä siellä vielä paljoa ihailtavaa tähän aikaan vuodesta ollut, pitää tehdä uusi tutustumisretki touko-kesäkuussa, kun kasvillisuus kukoistaa.

Kasvit on esimerkillisesti merkattu, mikä tekee vierailusta mielenkiintoisen jos haluaa bongailla jotain omaan puutarhaan. Mustio on suotuisalla kasvualueella, niin kaikkea mielenkiintoista siellä kyllä kasvaa.

Rusokuusama

Maassa huomasimme näitä tutunnäköisiä 'papanoita', hevoskastanjoista lähellä! Linnan hevoskastanjat olivat kooltaan hieman isompia kuin meidän pihallamme kasvava.

Hevoskastanjan kastanjoita
Todiste ettei oltu aivan väärässä :)

Isot hevoskastanjat orangerien ympärillä


Tästä linkistä pääset Mustion linnan sivuille, jos halaut tarkemmin tutkailla mitä kaikkea kartanosta löytyy. Kartanossa on ainakin kovasti kehuttu ravintola ja suosittu kesäteatteri. Viime vuonna meidän oli tarkoitus käydä katsomassa näytös, mutta jäi menemättä. Tänä vuonna uusi yritys!