Olen hirveän kateellinen tuttavalleni, jonka järjestelmäkamerasta kuvat viuhuvat suoraan koneelle. Minulla nämä nimittäin jäävät nyt viikoiksi kameraan ennen kuin ehdin etsiä piuhan kuvien siirtoon. Mutta ihanasta kesän alusta ollaan nautittu ja tämä eilen alkanut sadekin tuntuu hyvältä.
Kullerot kukkivat meillä ensimmäistä kertaa. Viime vuoden kanat söivät nuput, mutta tänä vuonna eivät maistuneet. Tykkään niin paljon tuosta kulleroiden keltaisen sävystä. Onko jollain vinkkiä saman sävyisestä mutta myöhäisemmästä kukkijasta?
Kurjenmiekat kukkivat komeammin kuin ikinä ennen. Näissä on yleensä ollut 1 kukka. Tänä vuonna kieltämättä perkasin rikkaruohoja, enkä muutoin myllännyt, se lienee auttanut. :)
Pionit aloittivat kukinnan eilen, tämä valkoinen taas edellä vaaleanpunaista.
Ja kesäkurpitsa, harmi kun ei ole pölyyttäjiä liikkeellä.
Kesäkurpitsakin jo kukkii. Ja pionit. Kaunista.
VastaaPoistaOi kun hieno pioni! Mulla tuli mieleen keltakurjenmiekka (aloittaa kukinnan seuraavaksi) ja loppukesällä keltakaunokki, molemmat korkeita ja komeita kukkijoita.
VastaaPoistaHienoa kukintaa ja terhakka kesäkurpitsa.
VastaaPoistaMiten olisi kulleron kukinnan jatkoksi kesäkullero? Kukinta hieman myöhemmin ja tummemman keltaiset kukat.
VastaaPoistaKauniita kukkia ♥ ♥
VastaaPoistaAina mulla sama juttu kuvien kanssa. Ensin ottaa aikansa saada ne kamerasta koneelle ja sitten vielä blogiin. Siksi on niin harvakseltaan postaustakin nykyään.
VastaaPoistaHienoa kukintaa sinulla:)