Green Chili LED 50W pitkula kasvatuslamppu |
Green Chili LED kasvatuslamput on suunniteltu Suomessa ja värit on suunniteltu sillä tavalla, että parhaiten soveltuu vihreälehtisille chileille, tomaateille, yrteille, kukille, salaateille jne. Lampuissa on sisällä tuuletin ja hurinaa ei juuri kuulu. Nettisivuilla kerrotaan, että vastaisi pöytätietokoneen ääntä, mutta mielestäni ei kuulu juuri senkään vertaa hurinaa. Valaisimme sijoitimme kuitenkin alakertaan, jossa ei niin paljoa oleskella.
Ripustimme kasvivalon vähän alle metrin etäisyydelle taimista. Niin kuin kuvasta näkyy, ei luonnonvaloa tuohon nurkkaan juuri pääse.
Ripustimme kasvivalon vähän alle metrin etäisyydelle taimista. Niin kuin kuvasta näkyy, ei luonnonvaloa tuohon nurkkaan juuri pääse.
Viime vuonna taimet olivat honteloita, vaikka kasvoivat eteläikkunalla. Saa nähdä millaisia tuloksia tänä vuonna tulee ja lupaan raportoida kokemuksista. Viime viikonloppuna laitoimme valon paikalleen, joten viikon verran ovat nyt chilin taimet olleet lisävalon alla. Suositeltu käyttöaika kasvatusvaiheessa on 14-16h/vrk, kukintavaiheessa 10-12h/vrk, joten olen nyt laittanut lampun päälle aamulla töihin lähtiessä ja pois päältä joskus illan mittaan. Taimet näyttävät mielestäni hyviltä.
Ilokseni huomasin aamulla, että myös 19. päivä kylvämäni Tumbler's ja Gardeners Delight-kirsikkatomaatin siemenet olivat itäneet. Nyt nekin pääsivät nauttimaan valoterapiasta.
Ja portaikko näyttää jännittävältä!
Chilin taimet |
Ilokseni huomasin aamulla, että myös 19. päivä kylvämäni Tumbler's ja Gardeners Delight-kirsikkatomaatin siemenet olivat itäneet. Nyt nekin pääsivät nauttimaan valoterapiasta.
Ja portaikko näyttää jännittävältä!
Portaat alakerran bilemestaan |
Hienot värit bilemestassa ja kasvinalut näyttävät tuosta väristä tykkäävän.
VastaaPoistaHehe kiitos, juu näyttävät voivat hyvin meidän bilehileet :)
PoistaMulla on kaksi 1.5m Fluora-putkea taimia avittamassa. Hyvin ovat pelittäneet nekin.
VastaaPoistaHauska katsoa kotitieltä omaa olohuoneen ikkunaa,josta loistaa aavemaisen outo lila hohde :D
Onko sulla nyt nuo ekaa vuotta vai oletko testannut jo aiemmin? Mielenkiintoisintahan olisi testata ja vertailla pari erilaista kerralla.
PoistaNyt on menossa kolmas vuosi ja tyytyväinen olen ollut :)
Poista