torstai 16. helmikuuta 2012

Tee itse riippuva teline lintujen talviruokintaan

Saimme joululahjaksi tällaisen itsetehdyn riippuvan ruokatelineen lintujen houkuttelemiseksi pihalle. Mukana tuli toki myös lintukirja, jotta tunnistaisimme pihan vierailijat. :) Tämä teline lintujen talviruokintaan on helppo toteuttaa vanhaan saviruukkuun. Tarvitset vain siemeniä, pähkinärouhetta ja rasvaa (nämä oli tehty kookosrasvaan), sekä ruukun ja nauhan pätkän. Vinkkinä saimme vielä seuraavaa toteutusta varten, että kookosrasvaan kannattaa sekoittaa myös ruokaöljyä, niin massa ei mene niin kovaksi pakkasilla.
Helppo itsetehty lintujen ruokintapaikka - tee se näin:
  1. Sulata rasva kattilassa.
  2. Sekoita joukkoon linnunsiemeniä ja esimerkiksi maapähkinöitä (kannattaa rouhia).
  3. Pujota pohjan reiästä ripustuskoukku ja käännä ruukku oikein päin. Tiivistä reikää niin, ettei massa valu ulos. Kaada pähkinäöljyseos ruukkuun ja laita keskelle nauha. Anna jähmettyä.
Periaatteessa voisi toteuttaa myös niin, että yksi pitkä naru menee ruukun läpi, jolloin samaa pätkää käyttäisi myös ripustukseen. Metallinen ripustuskoukku on kuitenkin parempi, niin eivät pääse oravat telineen päältä tihutöihin lintulaudalle.


Rasvaseos linnuille kukkaruukussa - helposti toteutettava lintujen ruokintapaikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti