perjantai 6. heinäkuuta 2012

Pionien koti Taivassalossa

Pionit ovat nyt esillä joka blogissa. Oman puutarhan ensimmäiset pionit pääsivät vasta maahan viime sunnuntaina, joten pitää turvautua kuviin Pionien kodista. Sieltä pioneihin erikoistuneesta kauppapuutarhasta ovat kotoisin meidänkin Reine Hortense ja Duchesse de Nemours. Puutarhan ympärillä ovat kauniit pioninäyteistutukset, joten pioneita voi ihailla myös täydessä koossaan. Ei liene yllättävää, että nuo meidänkin valintamme olivat niitä, jotka olivat tähän aikaan kukassa.

Kiinanpioni Reine Hortense
Reine Hortense miellytti meitä tuoksullaan,ja sai anteeksi vähän liian hempeän olomuotonsa

Kiinan pioni Festivat Maxima
Upea Festiva Maxima, tämänkin olisin mieluusti kelpuuttanut meille


Alexander Fleming Pionien koti
Täydellinen Alexander Fleming

Hei Hai Bo Tao pionit
Hauska Hei Hai Bo Tao

Keltainen rockii pioni harvinainen
Harvinainen P. Rockii keltainen, kyltin mukaan ainoastaan 5 kpl maailmassa

Pionien kodin verkkosivu muuten kertoo seuraavaa:
7.7. (10-15) lauantaina vietätään Taivassalossa perinteisiä Silakrysäys -markkinoita. Juhlistamme päivää kahvitarjoilulla ja olemme auki poikkeuksellisesti 16 asti.

Jos ei ehdi Taivassaloon ajella tai se on muutoin kovin kaukana, löytyvät kaikki Pionien kodin pionit myös heidän verkkokaupastaan. Itse sain neuvoteltua vain kaksi pionia kyytiin, mutta lupauksena oli että ensi vuonna käydään uudestaan.

Eniten olisin himoinnut keltaisia pioneita, mutta ne olivat lähes kaikki loppu. Valitsimme siis tuon vaaleanpunaisen Reine Hortensen ja valkoisen Duchesse de Nemoursin. Pionien ohella puutarhalla myytiin toki muitakin kesäkukkia ja amppeleita, kaikki niin kauniissa kukassa tällä hetkellä.


amppelikukkia
Amppelikukkavalikoimaa


Leijonankita
Näiden leijonankitojen viereen pitäisi laittaa vertailukuva omista DIY-leijonankidoista,
niillä on tällä hetkellä mittaa noin 5 cm :)


Kauppapuutarha Pionien koti
Näyttää mukavalta työpaikalta...

Ostin meille kesäkukiksi myös tumman lohenpunaisen pelargonin ja valkokukkaisen poutapilven (selvästi Trädgårdsfredagin vaikutusta!). Pitää muistaa ottaa kuva siitä tännekin.

6 kommenttia:

  1. Voi miten upeita kuvia.. Kukkaloistoa!

    VastaaPoista
  2. Arastelin aikoinaan pionien hankintaa. Pidin niitä ranttuina ja vaikeasti kasvatettavina. Kaikkea muuta. Ihan kasvavat ja kukkivat itsekseen vaatimattomassa maassa ja hoidossa. Harmittavan lyhytaikainen kukinta, mutta sitäkin näyttävämpi.

    VastaaPoista
  3. Toi ensimmäisen kuvan pioni on aivan juuri sopivan hempeä mulle <3

    VastaaPoista
  4. Pionit ovat aina niiiin upeita, olivat ne sitten kerrottuja tai yksinkertaisia : )
    Pääsisipä käväisemään tuolla Pionien kodissa... huokaus...

    VastaaPoista
  5. Kiitos taas kivoista kommenteista! Pioneja on kovasti mietitty visiitin jälkeenkin, kuinka ihanaa olisikaan saada näitä omalle pihalle lisää... Ja lisää :)

    VastaaPoista