tiistai 12. kesäkuuta 2012

Pionihuumaa lomalta osa I

Lomakuvista on edelleen suuri osa julkaisematta. Nyt vuorossa kasvitieteellisen puutarhan ihanat upeat pionit. Pionit alkavat pian kukkia myös Suomessa. Eivät tosin meidän pihalla, tänne ovat pionihankinnat edelleen tekemättä.

Ensin lähes valkoista, jossa pieni häivähdys roosaa.

Roosa pioni

Ja vahvaa aniliinia.

Aniliini pioni

Aivan mahtava pionipenkki, tällainen olisi niiiin kaunis kotipihallakin. Melkoisen hempeä tosin.

Pionipenkki

Pioni yhdistelmä

Ja katsokaa mikä määrä nuppuja vasta tuloillaan!


Vaaleanpunaiset vielä lähempää.


Valkoinen väri on näyttävä pioneissa. Nämä kukat ovat aivan uskomattoman mahtavia. Näin puhtaan valkoinen pionipenkki sopisi upeasti vaikka vaaleansinisen talon pihaan.

Valkoinen pioni

Valkoinen pionipenkki

Todella harmi, ettei lajikkeita oltu merkitty mitenkään vaikka kasvitieteellisessä puutarhassa oltiinkin. Ruusu-ja pionitarha oli ensimmäistä päivää auki Kiovan kasvitieteellisessä puutarhassa (toukokuun puolen välin tienoilla), ja ihastelijoita auringonpaisteessa riitti. Ja kyllä näistä ilman nimikylttejäkin nautti, tosin olisi ollut mukava saada ideoita muistiin omaa pihaa varten.

5 kommenttia:

  1. Voi, kyllä pioni on upea kukka! Kukkisi vain pian omassakin pihassa

    VastaaPoista
  2. Aivan upeita pioneja! Tuo vaaleanpuna-valkoinen istutus on juuri minun makuuni <2

    VastaaPoista
  3. Oijoi miten upeita! Silmä niin lepää tuossa näyssä :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kivoista kommenteista! Näitä lomakuvia on ihana itsekin selailla ja ihastella täällä blogissa näin jälkikäteen. :)

    VastaaPoista