sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Persilja-basilika pesto

Omista basilikoista saatiin jo leikattua tarpeeksi satoa pestoannokseen. Näitä leikellessäni mietin, että basilikaa ei varmaan ole ikinä mahdollista istuttaa liikaa. Ensi vuonna pitää taas vähintään tuplata basilikaruukut. Basilikaahan on hyvä leikellä mahdollisimman usein kun on päässyt kasvun alkuun. Basilika kasvattaa todella nopeasti uuden latvan, jos napsaisee sen pois. Taitavat tosin kaikki yrtit tykätä päästä ruuan joukkoon, ja villiintyvät kasvamaan kun niitä leikkelee säännöllisesti.

Basilikaa pestoon

Pestoon voi lisätä myös muita yrttejä, esimerkiksi lehtipersilja toimii todella hyvin. Tämänpäiväinen oli meillä todellinen hätävaraherkku, kun emme jaksaneet lähteä kauppaan. Perinteiset peston pinjansiemenet korvattiin myös cashewpähkinöillä. Pestossa on siis noin suurin piirtein kaupan ruukullisen verran basilikaa ja lehtipersiljaa, 1/2 dl oliiviöljyä, 1/2 dl cashew pähkinöitä, 1/2 dl parmesaania, ja suolaa ja pippuria. Siitä riiitti meillä vain kahteen nälkäisen ihmisen annokseen. :)


Annosten päälle leikkelimme vielä ruohosipulia.


Syreeneistä ja hopeahärkistä sai nopean ja nätin kimpun. Pian syreeniaika onkin jo tältä vuodelta ohi, hetken saa vielä huumaavasta tuoksusta nauttia...

Syreeni ja hopeahärkki kimppu

p.s. Pastasta puheen ollen, tämä kirja on aivan huippu. Konstailemattomia ja yksinkertaisia reseptejä, ja pastan syvintä olemusta. :)

4 kommenttia:

  1. Slurps, tuli vesi kielelle, ihana vihreä annos. Ostin juuri tuon kirjan kirpputorilta kahdella eurolla ja kuolasin sen parissa yhden illan. Pidän sen pastaohjeista, niitähän voi muunnella sen mukaan mitä puutarhasta ja kaapista löytyy.

    VastaaPoista
  2. Täytyykin laittaa resepti talteen kun alkaa satoa tulla...kiitos!

    VastaaPoista
  3. Naminami, kyllä olisi maistunut täälläkin! Ja tosiaan, basilikaa ei voi kasvattaa liikaa, se on kyllä monikäyttöistä herkkua. Täytyykin tänään karaista itsensä ja käydä napsaisemassa reilu nippu :)

    VastaaPoista
  4. Cheri hyvään hintaan löysit, meillä puoliso osti sen antikvariaattimarkkinoilta aika paljon kalliimmalla. :)

    VastaaPoista