Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mökillä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mökillä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. toukokuuta 2013

Helatorstai mökillä

Helatorstaista vietettiin pitkä viikonloppu mökillä. En ole ennen ollut siellä näin aikaisin, sinivuokkojen aikaan.

Mökin piha oli sinivuokkoja täynnä
Samoin ranta oli täynnä narsisseja, myös niiden olemassaolo oli minulle täysi yllätys. Vähän olivat vain sipulit kärsineet, kun rannan vesi oli ollut pihalla asti pitkälle kevääseen.

Narsissit

Kotona odotti yllätys, yksi kylvämistäni keltakurjenmiekan siemenistä oli itänyt. Ja tämähän on aivan hirveän hienoa, koska näitä on siinä minun varsinaisessa kukkapenkkisuunnitelmassanikin. ;)



tiistai 3. heinäkuuta 2012

Mökin kukkaistutukset

Viime viikonloppu meni mökillä ja alkuviikko niin tehokkaasti siitä palautuessa, etten ole tännekään vielä ehtinyt sittemmin kirjoitella. Mökillä oli kaikenlaista tietokonetta mukana, mutta jotenkin siinä kävi niin, että kuvat olivat toisella koneella ja nettiyhteys toisella ja kuvien siirron miettiminen aivan liian hankalaa. :)

Mökillä kukkivat akileijat aniliinin pinkkinä ja sinisenä, päivänkakkarat, lupiinit (siniset ja muutama valkoinen) ja perinteeksi muodostuneet samettikukat kuistin kukkalaatikossa. Sinisestä akileijasta sai jo leikattua siemenkotia kuivausta odottelemaan. Saan siten aikanaan mökkiperintöä siirrettyä kotiin.

Aniliinin punainen akileija mökkipuutarhassa
Pinkki akileija

Lupiinit mökkirannassa

Tummansininen akileija
Siniset akileijat


Tätä allaolevaa kukkaa en tunnistanut. Löytyi villiintyneestä autiotalon pihasta ja olettaisin että on vielä vanhan hoidetun puutarhan kukkia. Tunnistaako joku?

Vaaleanpunainen perenna
Vaaleanpunainen mysteeri

Mökkiytymistä voidaan varmaan syyttää myös siitä, että saatte nyt nauttia kaikista näistä kuvista tavanomaisesta poikkeavassa koossa. Ajatukset olivat aivan muualla kuin kuvanmuokkauksessa. :)

Muutama grillailukuva vielä, hesarissa oli nimittäin kiva peruna-kukkakaalivartaiden ohje. Jugurttikastikkeeseen tulee lipstikkaa, jota meiltä löytyy viime kesänä istutettuna omalta pihalta. Nämä olivat hyviä, lisukkeeksi muulle grillailtavalle, tai vaihteluksi kasvissyöjälle. Niille iänikuisille maisseille. Maissit ovat kyllä ihan hyviä, mutta muistakaa varata kunnon voita ja suolaa, eihän sitä makkaraakaan kukaan ilman sinappia tarjoa. ;)


Peruna-kukkakaalivartaat
Peruna-kukkakaalivartaat Hesarin ohjeella

Kasvisvartaat
Ja kunnon grillinmakua kaupan päälle


tiistai 30. elokuuta 2011

Mökkiviikonloppu

On todettava, että ollaan jälleen kerran käyty merta edempänä kalassa. Hulluna ollaan juostu läpi erinäisiä metsiä täällä kodin suunnalla, mutta oman mökin pihasta kotipaikkakunnalla löytyi viikonloppuna lähemmäs 10 herkkutattia ja muutama mojova kantarelli! Sieniä on kyllä aivan uskomattoman paljon tänä syksynä, Dalla Vallenkin sivuilta luimme että sieniä on jo tarjottu enemmän kuin mihin jalostuskapasiteetti tällä haavaa riittää.

Viime vuonna keräsimme vain kantarelleja ja suppilovahveroita. Tänä vuonna olemme laajentaneet mustatorvisieniin ja näihin herkkutatteihin. Sienestys on kyllä koukuttavaa puuhaa, metsästä ei koskaan malttaisi lähteä! Joskus saattaa käydä myös niin, ettei millään tahtoisi löytää paluureittiä...

Pulskat herkkutatit mökin pihalla, vihaamieni karrikkaiden syleilyssä...

Syksyn isoin kantarellini piilossa mökin pihalla...

Kanttarelleja on kuulemma joskus vuosia sitten ollut mökin pihamaalla. Uskomatonta miten rihmasto voi kadota vuosiksi ja sitten taas ilmestyä uudestaan. Nyt pitää muistaa kastella sienimaata kasvimaan lisäksi ;)

Mökin kukkapenkissä samettikukat jatkavat kukintaansa. Lisäksi ukonhatut ja syysasteri kukoistavat. Kaunis yhdistelmä vai mitä!

Ukonhattu ja syysasteri

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Mökkiviikonloppu

Tuli vietettyä viikonloppu mökillä ja kotopuolessa. Sää oli sateinen, joten tuli katseltua aika monta jaksoa Mad Meniä sisätiloissa. Lauantaina oli monta kunnon ukkoskuuroakin, jyristi lähellä. Nurmikko tuli sentään leikattua ja kitkettyä muutamia karrikkaita pihasta. Ovat kuulemma aikoinaan tulleet kun pihalle on tuotu satsi multaa pellolta, saa nähdä pääseekö noista pistikkäistä vielä joku päivä eroon. Taistelu on jatkunut nyt jo muutaman vuoden…

Mökillä samettikukat kukoistavat kauniisti, verrattuna kotipuutarhan yritelmiin. Ehkä ensi vuonna sielläkin onnistuu paremmin!

Kävimme myös tädin puutarhaa ihastelemassa. Siellä on noita samaisia samettikukkia, joiden vahva oranssi väri sopii upeasti violettien orvokkien seuraksi.

Marjasato alkaa kypsyä myös Satakunnassa. Karviaisista oli vasta osa kypsiä ja koitettiin siinä sitten etsiä eniten aurinkoa saaneita.

Vadelmat näyttivät nekin paremmilta kuin omassa pihassa…


Ja pelargoniat olivat näin kauniita! Taustalla oleva kaktus on muuten todella massiivinen. Se on kasvatettu sellaisesta kaupan euron (tai muutaman markan..) kaktuksesta ja on vain venähtänyt tuollaisiin mittoihin.


Tädin perunamaan ensimmäiset perunat nostettiin ylös. Oikein kelvollisen näköisiä ja makuisia. Taitaa olla aika tällä viikolla tarkastaa myös omien perunoiden tilanne.

Myös hernettä riitti mukaan.


Koristekrassia oli tällaisissa vanhoissa saaveissa. Näitä pitää laittaa meidänkin pihamaalle ensi vuonna. Näyttäisivät mahtavilta ulkoportailla.

Tänään sitten juhlistettiin rippijuhlia, onnea vielä sankarille!

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Kaunista juhannuspäivää!

Juhannus on sujunut rauhallisissa merkeissä ja yllättävän hyvässä säässä. Aurinko paistoi eilen koko päivän ja oli sopivan lämmintäkin. Juhannusta olemme viettäneet sukulaisten mökillä ihan rauhassa lepäillen ja syöden. Saunomiset ja uimiset taitavat minun osaltani jäädä loppuajalta, kun onnistuin eilen viiltämään melkoisen syvän haavan sormeen kaislan avulla. Voipi sitten keskittyä valokuvaukseen ja lukemaan Täällä Pohjantähden alla viimeinkin loppuun...

Kukkia on täälläkin muutakin, vaikka kasvuolosuhteet ovat savisella ja metsäisellä tontilla haastavat. Juhannusruusut olivat täälläkin ehtineet kukkia tänä vuonna jo ennen juhannusta, mutta lupiinit ja päivänkakkarat kukoistavat. Lisäksi tätini kasvattamat samettikukat pääsivät kukkapenkkiin ja ruukkuihin.

Tätini on onnistunut samettikukkien kasvattamisessa paremmin kuin minä.

Eilen innostuttiin tekemään kokko. Pari henkilöä innostui keräämään poltettavaa vähän enemmänkin....


Tästä ei esimerkiksi ennen nähnyt läpi, mutta kun poltettava alkoi eilen loppua niin johan alkoi saha harventaa leppiä ja orapihlajaa...


Mukavaa juhannuspäivää & muistakaa syödä hyvin ja paljon! :)