tiistai 27. maaliskuuta 2018

Aika saksia pelakuut

Koska tämän vuoden kylvöksistä ei ole mitään näytettävää (kastelu...), niin kuva tämän päivän projektista, eli harvensimme hieman kuistin pelakuuviidakkoa. Tällä hetkellä elämään sopivat tällaiset helpot kasvit, jotka ovat vakiinnuttaneet paikkansa meillä kotona ja tulevat toimeen lähes itsekseen. Kesän pelargoniat ovat ulkona ja talven viettävät kuistilla. Vain kerran olen onnistunut hävittämään kasvit, kun kuistin patteri petti kovimmilla pakkasilla.



Nyt on taas tilaa kasvaa. Ihana tämä maaliskuu, kun aurinko alkaa vihdoin kunnolla lämmittää. Huonekasveistakin saintpauliat alkavat kukkia ja näyttää että marraskuunkaktuskin tekee muutamat kukat. Pihan alppiruusu kävi myös mielessä ja kävin peittämässä vanhalla lakanalla nyt kun aurinko paistaa ja maa on vielä jäässä ja lumen peitossa, muistakaahan te muutkin. Omppupuista viideosa vielä leikkaamatta, mutta niitäkin on työstetty aika lailla viimeisen parin viikon aikana. Paljoa muuta puutarha-aiheista en ole saanutkaan aikaan, lapset ovat onneksi huolehtineet rairuohostaan itse. Mukavaa pääsiäisviikkoa ja nautitaan upeista ulkoiluilmoista. :)

3 kommenttia:

  1. Tuollainen viileä kuisti on ihanteellinen paikka pelakoille.
    Minä joudun talvettamaan pelargoniat kymmen asteisessa autotallissa, mutta onneksi aina muutamat sinnikkäät säilyvät ja pärjäävät kevääseen saakka.
    Meilläkin mies leikkasi jo pihan kaksi omenapuuta ja alppiruusut suojasimme jo kuukausi sitten varjostusverkoilla ja havuilla. Toivotaan niiden osalta parasta.
    Nyt on ollut mitä ihanimmat ja aurinkoiset ulkoiluilmat ja juuri äskettäin tulin puolen toista tunnin luisteluhiihtolenkiltä.
    Ihanaa pääsiäisviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo on minulle onni, en tiedä onnistuisinko autotallitalvetuksessa. Te olette olleet ajoissa kevätsuojauksissa, toivon etten itse ollut liian myöhässä... Mukavaa pääsiäisviikkoa, aurinkoiselta näyttää :)

      Poista
  2. Minulla pelargoniat talvehtivat kodinhoitohuoneessa, jossa on viileämpää kuin muualla talossa, hyvin ovat yleensä onnistuneet.
    Minusta kuulostaa, että olet tehnyt aika paljonkin puutarhajuttuja:)
    Suojatuista jännitän eniten, miten aprikoosi on selvinnyt ensimmäisestä talvestaan vai onko.. Kiiwi ainakin näytti selvinneen kasvihuoneessa suojattuna ihan hyvin, mutta aprikoosista en osaa vielä sanoa. Se on siis ihan ulkona kasvupaikallaan.
    Mukavaa lankalauantaita!

    VastaaPoista