lauantai 29. syyskuuta 2012

Syyskuun lopulla kasvimaalla

Niin nopeasti ne illat taas pimenivät. Työviikko menee niin, ettei puutarhan tapahtumista tiedä mitään, kun aina kotiintullessa on jo pilkkopimeää. Nyt lauantaiaamuna oli hyvä tehdä kierros ja kerätä viimeiset sadot talteen ja ihmetellä syksyn kukkijoita ja kaikenlaisia hassuja sieniä, joita nurmikolle on ilmestynyt.

Tällainen silkkipaperin ohut sieni löytyi meidän yläpihaltamme.


Nyt päivänvalossa näin myös ensimmäisen PUNAISEN paprikamme, muut olemme syöneet vihreinä. Kirsikkatomaatit ovat edelleen myös ulkosalla ja näyttävät punertuvan siellä pikkuhiljaa, osa jaksaa myös edelleen yrittää kukkia.


Harmittelin jo, ettei myskikurpitsaan tullut edes yhtään kurpitsan alkua. Nyt löytyi yksi pieni Butternut Walthamin alku! :) Ilokseni luin, että tätä voi maistella myös pienenä: Käytetään joko pienenä keskenkasvuisena tai täyteen mittaan kasvaneena raasteena, täytettynä, paistoksiin, keittoihin ja makeisiin leivonnaisiin ja marmeladeihin.


Maissit jäivät tänä vuonna tälle asteelle, ensi vuonna paremmalla onnella ja kunnon esikasvatuksella...



3 kommenttia:

  1. Viimeisiä viedään täälläkinpäin kasvihuoneessa ja kasvimaalla. Muutama kesäkurpitsa on vielä valmistumassa ja kasvihuoneesta pitää kerätä pois chilit sekä paprikat. Jokunen kurkkukin yrittää vielä jaksaa kerätä kokoa.

    VastaaPoista
  2. Nyppäiles kukinnot tomaateista, niin raakileet saavat pontta punastumiseen.

    VastaaPoista
  3. Hieno paprika! Kiitos samantien myös tuolle Susannan kommentille kirsikkatomaattien punastumisen edistämisestä.

    VastaaPoista