keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Tunnustus

Olen nyt reippaan vuoden kirjoitellut tätä blogia ja viikonloppuna tulee myös vuosi omassa talossa ja omalla pihamaalla täyteen. Tähän väliin lämmitti kovasti tunnustus, jonka sain Tontti 559m:n Geraniumilta ja Pienen ryytimaan Sannanelta. Kiitos teille kahdelle!


Osana tunnustusta kuului vastata seuraavaan kolmeen kysymykseen.

1. Miten puutarhainnostus ja puutarhablogin pitäminen syntyivät?

Olin jo pienenä innostunut omasta kukka/kasvimaasta, mutta ainoa minkä sain toteuttaa oli luonnonkukilla täytetty soikea pieni läntti, jonka innokas ruohonleikkaaja jyräsi puolessa välissä kesää. Ostaessamme taloamme ihastuin suureen pihaan (joka nyt tuntuu jo liian pieneltä!) ja omenapuihin. Saman tien aloin suunnitella kasvimaata ja aloitin myös tämän blogin. Blogi on loistava kertomus ensimmäisestä vuodestamme täällä, muutoin ei olisi tullut kaikkea dokumentoitua näin monin valokuvin.

2. Mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi?

Jos skipataan nuo ensimmäiset kriteerit, niin tunnearvoltaan suurin on varmaankin metsämansikka. Mitään muuta niin kesäistä ja lomaan yhdistettävää asiaa en keksi. Lisäksi näin verrattain uutena puutarhurina ei kovin tunnepitoista sidettä ole ehtinyt moniinkaan kasveihin kertyä, mutta metsämansikkaa muistan ihailleeni jo pitkään. :)

3. Mikä on puutarhafilosofiasi?

Puutarhanhoito tuo hyvää oloa, iloa ja onnistumisen kokemuksia. Pettymyksiä ei kannata ottaa liian vakavasti, eikä puutarhurointi muutoinkaan ole snobbailuhommaa alkuunkaan. Toiveenani on saada omalta pihalta mahdollisimman paljon hyvää ruokapöytään, mutta myös luoda lepopaikka, jossa vieraatkin viihtyvät. Puutarhafilosofiani lienee siis hyvää oloa sisäisesti ja ulkoisesti, ja yhdet kunnon puutarhajuhlat pitää kesässä viettää!

Tunnustusta sai jakaa eteenpäin. Nopalla vilaisulla lähes kaikki seuraamistani blogeista ovat jo tunnustuksen saaneet, joten ilman sitä kriteeriä tässä viisi mukavaa puutarhablogia teille vierailtavaksi:

3 kommenttia: