lauantai 24. maaliskuuta 2012

Helsingin puutarhamessut 2012: OmaPiha 29.3.-1.4.

Tänä viikonloppuna Turussa ja ensi viikonloppuna Helsingissä. En siis minä, vaan puutarhamessut! Ensi viikolla torstaista sunnuntaihin 29.3.-1.4. klo 10-18 Helsingin Messukeskuksessa esillä neljä messukokonaisuutta, Oma Mökki, Oma Koti, Sisusta! ja ainakin itselleni mielenkiintoisimpana OmaPiha. Näytteilleasettajia on yli 600 ja katsoin pohjapiirustusta tyytyväisenä, puutarhamessut näyttävät valtaavan eniten alaa.

En ole kertaakaan aiemmin ollut puutarhamessuilla, joten hauska nähdä mitä siellä oikein tapahtuu. Kannattaako tuonne varata rahaa mukaan, vai tarkoituksella jättää lompakko autoon? :) Kasveja enemmän minua kiinnostaa tuolla piharakentaminen, ja erilaisiin materiaaleihin tutustuminen. Oleskelualueemme kaipaa kipeästi jonkinmoista aurinkosuojaa, sen toteutukseen olisi kiva saada ajatuksia.

Työnäytöksistä ajattelin mennä katsomaan Maatiainen ry:n järjestämän näytöksen mehiläishoitajan työstä. Se on messuilla päivittäin kello 11 ja 13.30. Ja vähänkö olen pettynyt jos paikan päällä ole oikeita mehiläisiä! :)

Käykää messujen sivuilla ja pelaamassa tietovisaa, jossa voi voittaa messuliput.

Kuva messujen sivuilta

6 kommenttia:

  1. Kannattaa ilman muuta käydä messuilla katsastamassa, josko sieltä löytyisi jotain ideoita ja ostettavaa... jälkimmäistä löytyy yleensä takuuvarmasti, kovin on vaikea olla ostamatta mitään, edes yhtä pussia daalioita ;)

    Jotenkin olen kyllä aina vähän ihmetellyt messujen ansaintalogiikkaa, nimittäin sitä, että me kävijät maksamme päästäksemme katsomaan myynnissä olevia tuotteita. Ihan kuin maksaisimme päästäksemme kauppaan? Toki siellä on muutakin ohjelmaa, mutta isoin osa on kuitenkin yritysten ständejä.

    Nooh, näillä mennään, kuten sanonta kuuluu, ja messuille olen menossa itsekin. Ihan vaan kurkkaamaan, että josko siellä kuitenkin olisi jotain uutta jännää :)

    VastaaPoista
  2. Saa nähdä mitä kaikkea lähtee mukaan! Onneksi suurin osa kevään kasvihankinnoista on (kai?!) tehty, joten ei sitä kai hirveän paljoa voi... vai voiko? :)

    Näinhän se on, messuilla maksavat kaikki, niin kävijät lipuistaan kuin yrityksetkin paikoistaan...

    VastaaPoista
  3. Minäkään en ole ennen ollut puutarhamessuilla, ehkä pitäisi mennä katsomaan. Sinulle on muuten blogissani tunnustus!

    VastaaPoista
  4. Kiitos tunnustuksesta! Pitääkin vähän miettiä vastauksia. :)

    VastaaPoista
  5. kannattaa ehdottomasti mennä ja ottaa lompakko taskuun jos uskaltaa! Multa lähtee aina mopo käsistä kun on niin paljon niin ihania juttuja. Varoituksen sananen, varo hollantilaisia sika edullisia upean näköisiä juurakkoja, ne voi ostottautua olevan ihan jotain muuta mitä ne lupaa olla. nimimerkillä kokenut on...

    VastaaPoista
  6. Kiitos vinkistä, pitää olla innostumatta hollantilaisista! Onneksi puoliso tulee mukaan muutenkin pitelemään mopoa...

    VastaaPoista