tiistai 19. elokuuta 2014

Mustilassa

Kävimme kesälomareissulla myös Mustilan arboretumissa. Mustilassa on taimipäivä ensi lauantaina 23.8. vinkkinä kaikille lähistöllä asuville ja ohi kulkeville. Tai voisihan tuonne reissun erikseenkin suunnitella... Luvassa nimittäin erikoisuuksia niin perennoista, kuin puista ja pensaistakin, sekä luentoja ja opastettuja kierroksia. Mustilan sivuilta löytyy päivän aikataulu ja lisää tietoa.

Mielestäni allaoleva kuva kuvaa parhaiten Mustilan havumetsiköiden tunnelmaa, enpä ole juuri vastaavissa ollut. Kiersimme noin 2,5 kilometrin lenkin lastenvaunujen kanssa helteisenä päivänä. Vaunut suosittelen kyllä jättämään kotiin. Metsiköissä oli kuitenkin ihanan vilpoista ja rauhallista, aukeammissa kohdissa taas paahtavan kuuma.

Mustilassa

Suomen vanhimmat Douglas-kuuset ja hauskat kävyt, joihin intiaanilegendan mukaan on jäänyt hiiri jumiin. Vain kädet ja jalat pilkistävät ulos. ;)

Douglas-kuuset

Metsäkirkko oli rakennettu aivan äskettäin, olisiko valmistunut viime kesänä? Kaunis ja tunnelmallinen paikka.

Metsäkirkko

Havupuista ei helteessä oikein sanut kauniita kuvia, kun valoa oli jo melkein liikaa. Polku oli hyvin opastettua ja puut oli selkeästi merkattu.



Alppiruusut eivät tähän aikaan vuodesta olleet parhaimmillaan. Voi vain kuvitella miten loisteliasta alppiruusutarhassa on keväällä kukinnan aikaan.

Alppiruusut


Puistokahvilassa olimme ainoat asiakkaat ja nautimme herkulliset palat toscakakkua ja mustikkapiirasta. Kahvila oli siisti ja tunnelmallinen, myös hauskat maalatut ikkunat kiinnittivät huomion.

Puistokahvila

Ei olisi pitänyt kurkistaa taimipuolelle, himo heräteostoksiin heräsi heti. Kotiinviemiseksi valitsin seljapihlajan ja japaninruusukvittenin. Molemmat ovat nyt paikoillaan puutarhassamme ja odotan innolla, miten selviävät. Kotona nimittäin pupu(?) oli käynyt poissaollessamme järsimässä muun muassa karviaisen versoja.



Elimäellä sijaitseva Arboretum Mustila on Suomen vanhin ja suurin arboretum eli puulajipuisto. Vuodesta 1902 lähtien valtioneuvos A. F. Tigerstedtin perustamassa arboretumissa on koeviljelty koti- ja ulkomaisten puulajien kestäviä alkuperiä laajoissa tutkimusmetsiköissä ja ainutlaatuisessa metsäpuutarhassa. Mustila tunnetaan erityisesti eksoottisista havupuumetsiköistään sekä kesäkuussa kukkivista sadoista alppiruusuista ja atsaleoista. Arboretum myös myy kylmänkestävien puiden ja pensaiden siemeniä ja pikkutaimia. (http://www.mustila.fi/)

4 kommenttia:

  1. Olisi ihana päästä tuonne taimipäiville! Harmi vain, kun asun niin eri suunnalla, että ei tule mentyä tuolle seudulle edes kerran vuodessa. Kesäkuussa olen joskus käynyt alppiruusujen kukkiessa, se on upeaa.

    VastaaPoista
  2. Ajatella, että asun suhteellisen lähellä ja olen viimeksi käynyt Mustilassa lapsena. Taidampa suunnistaa sinne lauantaina, kiitos vihjeestä!

    VastaaPoista
  3. Those trees in the first photo are beautiful, really beautiful. Thanks for sharing that. They are much like the trees in the forest here where I walk. Nice. JC

    VastaaPoista
  4. Tuolla pitäisi minunkin käydä.

    VastaaPoista