lauantai 18. toukokuuta 2013

Toukokuun kuvia

Onpa ihmeellistä miten taas koitti se aika, että puutarhasta löytyy taas jotain valokuvan arvoista. Hedelmäpuissa on nuput, samoin marjapensaissa, raparperi ja yrtit ovat jo hurahtaneet kasvuun ja tulppaanit ja narsissit kukkivat. Nopeasti kevät sitten tuli kun pääsi alkuun, ja helteestäkin on saatu nauttia. Pari tomaattia aion jättää täksi yöksi jo ulos totuttelemaan ja tänään tehdään raparperipiirakkaa.

Tällaisia tulppaaneja tuli niistä, joita viime lokakuussa istutin. Kuvassa ne ovat mielestäni vaaleanpunaisempia ja keskusta on valkoisempi, eikä tuollainen kellerttävä. Kauniita joka tapauksessa! Nämä ovat vähän orpona keskellä pihaa, joten lähiympäristö ei ole kovin kuvauksellinen. Siihen on kyllä suunnitteilla kukkapenkki. ;)

Viime syksyn tulppaani-istutuksia

Sama tulppaani sivulta

Ensimmäisenä vuonna istutimme kaksi makeakirsikkapuuta. Toisessa on nyt näin paljon kukkia ja toisessa vähän vähemmän, toivottavasti pölytys onnistuu niin että saamme maistaa vihdoin satoakin. Piti oikein tarkistaa, syyskuussa 2011 nämä on istutettu. Ja tuo, jossa on enemmän kukkia on lajiketta Meelika ja vähempi kukkainen on Viljandin keltainen. Korkeutta nämä ovat kasvaneet melkoisesti viime vuodesta molemmat.


Meelika

Viljandin keltainen

Karviaiden kukat ovat melko huomaamattomat. Meillä on kolme pientä karviaispensaan tainta. Yksi Hinnonmäen keltainen ja kaksi Lepaan punaista, ei siis mitään eksoottista.

Karviainen

Punaviinimarja on aivan täynnä kukkia.


Ja omenapuut vasta aivan nupuillaan. 2011 kukkivat aivan toukokuun lopulla, saa nähdä keritäänkö siihen tänä vuonna.

Omenapuun nuput
 Mutta nyt raparperipiirakan leipomispuuhin!

2 kommenttia:

  1. Upea tulppaani, pionin kaltainen, ja tosi kauniin värinen!

    Raparperipiirakkaa minäkin olen päässyt leipomaan tuoreista varsista. Ystävällinen naapuri ojensi ne aidan yli, en kieltäytynyt :) Nam!

    VastaaPoista