sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Puutarhamessuilla Helsingissä

Eilen kävimme kiertelemässä Helsingin Oma Piha -puutarhamessuilla. Messuosastoja oli aivan valtavasti! Osuimme messuille todennäköisesti aika lailla suosituimpaan aikaan, lauantai-iltapäivällä. Ihan hirveätä tungosta ei silti ollut, muutamia suosituimpia siemen- ja taimiosastoja lukuun ottamatta.

Paljon oli siis kaikenlaista mukavaa katseltavaa, ja ostettavaa olisi riittänyt. Upeita juurakkoja olivat isot pöydät pullollaan, ja osasta lähti myös aivan huumaava tuoksu. Niihin en kuitenkaan sortunut, valikoiman runsaus uuvutti niin etten jaksanut pitkään pohtia olisinko meille jonkun erityisesti halunnut. Kivaa kevätkukkasta sisälle etsin myös, mutta emme päässeet messuseuran kanssa yhteisymmärrykseen olisivatko valkoiset narsissit kauniita, joten nekin jäivät sinne.

Loppujen lopuksi meille tarttui mukaan yksi Kotipuutarha-lehti, Plastexin perinteinen kastelukannu kermanvärisenä, melonin siemeniä (etsittiin muuten monelta osastolta, ennen kuin löytyi Hyötykasviyhdistykseltä) ja näitä Maatiaisen valkosipuleita.

Valkosipulia, nyt kylmäkäsittelyssä ja pian maahan!

Näitä Eva Solon linnunpönttöjä olen aiemminkin ihastellut. Olisi aivan täydellinen esimerkiksi modernin kivatalon pihalle! Eva Sololla on muitakin upeita puutarhajuttuja, mm. Bird Bath lintukylpytelineet, niitäkin oli tuolla messuilla. Omasta mielestäni silti eivät ehkä ole niin omiaan tänne meille, tai mitä mieltä olette, toimiiko moderni design + rintamamiestalo yhdistelmä?

Eva Solon linnunpönttö messuilla Sisusta ulkona-kaupan ständillä

Eva Solon hauska Birdfeeder lintulauta


Kivikoreista on kirjoitettu muissakin blogeissa. Ovat kyllä näyttäviä, mutta ehkä nekin vaativat sen modernimman pihan ja talon.


UPM Livingin ständillä käytiin ihastelemassa Silmu-pergolaa ja muutenkin tuotteita. Aikamoisen kokoisia rakennelmia oli osa messuosastoista!


Tämä suihkulähde savukoneen ja sammakkokoristeiden kera oli taianomainen.



Omnian ammattiopiston opiskelijat olivat tehneet nukketalon miniatyyri japanilaisista puutarhoista.


Kiertelimme myös Oma Koti-messujen puolella, ja siellä taas oli kaikenlaista inspiroivaa sisustukseen ja remontointiin. Sillä puolella messualuetta oli selkeästi väljempää, ilmeisesti puutarhapuoli oli se suosituin. Paljon oli tosiaan messuilla nähtävää. Välillä mietti miten joku koju yhtäkkiä sopi kokonaisuuteen, kun kaupattiinkin jalkavoidetta tms puutarhakojujen keskellä... Muutoinkin ständien esillepanoon voisi mielestäni panostaa enemmän. Harva messuosasto jäi mieleen harmonisesta tunnelmasta ja kauniista esillepanosta. Tuo suihkulähde osio oli hyvä poikkeus ja myös Multasormen osasto oli yllättävän nätti ja avaran oloinen. Osa osastoista oli tietenkin aivan liian täyteen tungettu, minkä kyllä ymmärtää kun neliöt ovat varmasti aika kalliita.

Kaiken kaikkiaan hauska kokemus ja menen kyllä toistekin. Katseltavaa riitti meille molemmille ja lapsillekin olisi tainnut olla oma alueensa. Jos olisi ollut esimerkiksi puutarhakalusteet haussa, niin tuolta olisi varmasti löytynyt mieluisat, niitä oli aivan valtavasti. Enpä siis muuta moiti kuin esillepanoa osittain, osastojen henkilökuntakin jaksoi olla vielä iltapäivällä kovin hymyilevää ja aurinkoista.

Nyt Palmusunnuntain viettoon, pihaprojektit odottavat ulkona!

6 kommenttia:

  1. Samoilla messuilla ollaan oltu;) Eikä mullekaan juuri mitään mukaan tarttunut, salaatin ja persilijan siemeniä sain jostain kojusta ja kahvilla käytiin, mutta muuten oli tilanne vähän kuin sinullakin. Joitakin taimia olisi himottanut ostaa, mutta miten nekin olisi sitten hengissä saanut pidettyä kunnes saa maahan.. Otin sitten varman päälle ja tyydyin vain ihailemaan - ja sitähän riitti!

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus! Hauska kuulla, mitä olit messuista mieltä, kun itsekin siellä kävin fiilistelemässä... ja aikalailla samoilla linjoilla olimmekin :) Muakin muuten aina huvittaa ne aiheeseen kuulumattomat ständit, kuten ruoka- ja viinimessuilla ihanien suklaa- ja kahviosastojen keskellä se iso kyltti, jossa luki: "Känsiä? Kovettumia? Osta tästä tehokasta jalkavoidetta!". Yäk.

    Mun mielestä nuo Eva Solon lintupöntöt ja ruokintapallot ovat aivan ihania, ja laittaisin niitä ilman muuta vanhan taloni pihaan. Pienet kontrastit vaan tehostavat toisiaan enkä muutenkaan halua asua museossa. Makuasioista ei tietenkään sovi kiistellä, mutta uskon, että tipit nauttisivat modernista designista ihan täysin höyhenin.

    VastaaPoista
  3. Viimeistään puoliso kiskoi oikeaan aikaan pois kun heräteostokset olivat liian lähellä. :)

    Juu, erottuvathan nuo känsänpoistoständit ainakin muusta joukosta. ;) Ja yhtäkkiä ilmestyvät karjalanpiirakat ja muut naposteltavat ovat oikeasti aika vastustamattomia.

    Meillä on kotona kattaus Evaa ja tykkään siitä kovasti, ja on vielä aika paljon kestävämpää kuin Arabia/Iittalat. Ja näin kun vähän makustelee, niin miksei tuo birdfeeder meille sopisi... :)

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia :)

    Teretulemas vierailulle omaan blogiini:

    http://viher-jakasityopiiperrysta.blogspot.com/

    VastaaPoista
  5. Ah, mua vähän harmittaa kun itse unohdin nuo valkosipulit tuolta ostaa. Noh, tarttui sieltä mukaan kaikkea muuta :)

    VastaaPoista
  6. Noh, ehtii ne vielä kaupastakin hankkia. Viime vuonna kylvimme sekaisin kiinalaisia ja kotimaisia valkosipuleja, ja lopputuloksesta ei erottanut kumpi oli kumpaa. :)

    VastaaPoista