keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Valkosipulinen yllätys

Kerrankin ehdin pihakierrokselle ennen pimeän tuloa ja meinasin tipahtaaa istuvilleni hämmästyksestä kun kasvimaalla pilkottivat tällaiset valkosipulin alut!

Valkosipuli kasvaa aikaisin keväällä
Yllätysvalkosipulit

...Oikeastaan tipahdin siis polvilleni valokuvaamaan... Ja siinä jäivät puutarhurin hanskatkin maahan odottamaan, ja omenapuun oksat, joita olin tullut keräämään istutusten tukikepeiksi.

Omenapuun oksia tukikepeiksi

Kasvimaa tarjoaa aina yllätyksiä. Ilmeisesti emme olleet syksyllä huomanneet korjata (läheskään) kaikkia valkosipuleita, vaikka tarkoitus oli. Tämä löytö nyt keväällä oli siis täysi yllätys.

Tämä valkosipuli oli työntänyt itsensä melko pinnalle.

Aika hyvä tapa säilöä valkosipulin istukkaat talven yli kyllä. :)

Valkosipulin istukkaat
Tällaisia valkosipulin istukasryppäitä tuolla oli muutamia

Raparperi oli myös ilokseni lähtenyt kasvuun. Luulin, että olimme tappaneet sen viime vuonna liiallisella kanankakkalannoituksella, mutta siellä pilkisteli jo uusi alku. Nam nam, raparperipiirakkaa en malta odottaa.

Raparperi lähtee kasvuun huhtikuussa
Raparperin ensi kurkistus

Omenapuut meillä on näin hienosti leikattu, pääosin apurini toimesta.

Leikatut omenapuut ja toinen meidän valtavista koivuista taustalla

Tällaisia kuvia tältä huhtikuun illalta. Ai että miten nätti ilma, vaikkakin kylmä!

p.s. Muistatteko muuten kun mainostin vähän aikaa sitten alennusta Hyvinvoinnin tavarataloon? Nyt siellä on taas erikoistarjouksia, klikkaa tästä katsomaan. Mm. Madaran Ecoface kasvojen puhdistusvoide on tarjouksessa. Tuota puhdistusvoidetta on kehuttu täällä Karkkipäivä-blogissa ja on ollut jo pitkään hankintalistalla. Tuotteet vaihtelevat tuolla kampanjassa päivittäin, joten kannattaa olla nopea jos jotain haluaa. Vähän kuin Hulluilla päivillä... Taas olen vannonut, etten mene, mutta katsotaan onnistuuko Stockan välttely sunnuntaihin asti.

5 kommenttia:

  1. Joo eikös tuo valkosipuli olekin ihana. Meillä se tunki lumen läpi =)
    Haluatko vinkin raparperin suhteen? Laita ihan tavallinen 10l ämpäri ylös alaisin sen päälle pariksi viikoksi/kuukaudeksi. Siitä tulee mini kasvihuone ja saat satoa pari viikkoa aikaisemmin. =)

    VastaaPoista
  2. Ai ihan tavallinen ympäri? Eikö raparperi tarvitse valoa sen läpi?
    Joo valkosipuli on aika uskomaton, en ollut vielä menossa istuttamaan tänä vuonna ostettuja istukkaitakaan kun nuo yllättivät. Pitää tosiaan nekin varmaan laittaa nyt maahan!

    VastaaPoista
  3. Söpöjä ylläreitä! Kiva huomata, että jossain tilanteissa pieni hajamielisyys on vain eduksi...

    VastaaPoista