torstai 26. huhtikuuta 2012

Kahelia touhua

Kuka myöntää, että keittiössä (tai yleisesti kotona) alkaa näyttää tällaiselta? Taimiviidakko on meillä vallannut jo puolet keittiön tasoista ja sama meno jatkuu olohuoneessa, ja missä tahansa on pöytä/hyllytilaa. Samoin kaikki mahdollinen, mitä voi hyödyntää taimiruukkuina on käytetty. Haluaisikohan joku lahjoittaa tyhjiä maitopurkkeja? Voisi laittaa keräyksen pystyyn työpaikalla, mutta hullun maineen saisi varmaan helpommallakin.

taimikasvatus kotona
Viidakko keittiössä

Tästä paprikasta olen niin ylpeä, kun kasvaa reippaasti. Kukinnoista ei tosin ole merkkiäkään.

Paprikan taimi
Paprika huhtikuun lopulla

Samoin tomaatti on kivunnut viikon aikana taas muutamia senttejä, aika heppoiselta tuo kyllä näyttää oikeaan kasvihuoneeseen verrattuna.

Tomaatin taimi
Tomaatin taimet huhtikuun lopulla

Viikonloppuna pitää käydä lannoiteostoksilla, niin saadaan loppuihinkin taimiin vauhtia. Aurinkoista viikonlopun alkua, eikös se tästä torstai-illasta jo melkein ala!

9 kommenttia:

  1. Hehee, näyttää tutulta :D Ennen ulospääsyä alkaa taimet jo vallata melkein koko ruokapöydänkin ja saa huokasta helpotuksesta, kun saa ne lopulta kokonaan ulos!

    VastaaPoista
  2. Komea paprika! Mitä lajia hän on?

    Meilläkin on ikkunan edukset täynnä potteja ja uusia on itämässä olkkarin lattialla. Mies oli silittänyt paitansa keittiön pöydän päällä, kun silityslauta on paremmassa käytössä... Kahelia on, olen samaa mieltä :)

    VastaaPoista
  3. Multa saat purkkeja ja purnukoita!

    VastaaPoista
  4. Kyllähän se niin on, että harrastukset vie aikaa ja ennen kaikkea myös sitä tilaa. Tilanahtaudesta kärsitään täälläkin suunnassa. Taimikasvatus alkoi täällä jo lokakuun puolella ja siittä sitten vaan kiihtynyt. Nyt kasvavat taimet vaan rohmuavat enemmän ja enemmän tilaa. :D Täyttä siis on, mutta onneksi kohta saa kasvihuonetta ottaa käyttöön. Pitäisi varmaan laittaa kuvia seuraavaan blogipäivitykseen. :P

    VastaaPoista
  5. Hih, viidakkomainen tunnelma meilläkin keittiössä ja olohuoneessa:)
    Onneksi meillä juodaan paljon maitoa, saa purkit omasta takaa...

    VastaaPoista
  6. Joo, täälläkin on muu perhe hermona, kun paikat täyttyy purkeista ja purnukoista eikä laskutilaa ole juuri missään. Lohdutan aina, että se on ohi menevää...
    Kohta saan kukkasten taimet sentään jo vietyä kasvihuoneeseen niin helpottaa vähän. Tomaatteja en vielä uskalla:)

    VastaaPoista
  7. Hauskan näköistä teillä ;) Meillä olis varmaan ihan sama ilman tutkivaisia karvatassuja, nyt on vaan kissasuojatut pienet taimitukset.

    VastaaPoista
  8. Eräänlaista hulluutta tämä varmaan on ;) MEillä on olohuone purkkien ja purnukoiden vallassa. Tänään tomaatit pääsivät ekaa kertaa ulkoilemaan,josko honkkelit varret hieman vahvistuisivat.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kivoista kommenteista, olipas kiva lukea blogitauon (melkein kaksi päivää...) jälkeen!

    Paprika on lajiketta New Ace. Tänään saivat myös ekan satsin lannoitetta.

    Katselin tänään juuri siemenlaatikkoa, että mitään ei tarvitse muutamaan vuoteen kyllä tilata lisää. Tai siis tarvitsISI... Tuskin sitä malttaa ensi vuonnakaan itseään hillitä. Toivottavasti välineet vaan ammattimaistuu vuosi vuodelta ;)

    Silityslaudasta aion aloittaa neuvottelut! Siihen mahtuisikin monta purnukkaa... :)

    VastaaPoista