tiistai 3. huhtikuuta 2012

Itse rakennettu taimihylly

Taimihyllyn valmistumisessa kesti hieman pidempään kuin mitä alun perin kaavailin, helmikuun lopulla tästä jo haaveilin. Itse en siis tosin osallistunut muuta kuin ripustusprosessiin, ja on tämä niin huolella tehty ettei enempää voi valittaa! Ja esikasvatusaikaa on runsaasti jäljellä, niin tälle hyllylle on edelleen käyttöä. Taimipurkit pysyvät hyvässä järjestyksessä ja pikkutaimet saavat valoa. Painavimpia ruukkuja en ole uskaltanut hyllylle asetella, mutta muutoin on auttanut hyvin ruukkukaaoksen hallintaan.

Taimipurkit järjestykseen

Hyllyn ohjeen bongasin siis Yhteishyvä-lehdestä, löytyy täältä netistä. Rautakaupasta haettiin sitten lautaa, maalia ja köyden pätkät, taisi uusi sahakin tulla sillä reissulla kotiin. Laudasta sahattiin kolme samanpituista pätkää hyllyiksi ja molempiin päihin porattiin kaksi reikää naruille. Sitten maalauspuuhiin ja maalin kuivumisen odotteluun taisikin kulua pisin aika. :)

Kattoon kiinnitettiin ripustuskoukut, joista hylly roikkuu. Naruja oli muuten yllättävän vaikea saada solmituksi oikeisiin kohtiin, jotta hylly pysyy tasapainossa. Pientä kärsivällisyyttä kannattaa siis varata myös viimeistelyyn!

Taimihylly ja viilipurkeista kierrätetyt kasvatusruukut

Tässä vielä (ruma) kuva hyllystä tyhjänä, otettu pimeään aikaan illalla heti ripustamisen jälkeen. Huh, onneksi noin synkkiä iltoja ei enää ole, vaan valosta saa nauttia vähän pidempään!

Tee-itse taimihylly
Geraniumin luona on myös nikkaroitu taimihylly, tästä pääset katsomaan inspiraatiota sieltä. Geraniumilla ovat myös purkit hieman paremmassa järjestyksessä kuin minulla. :)

8 kommenttia:

  1. Onnea uudelle taimihyllylle! Vaikuttaa kätevältä ja tuo varmasti helpotusta taimipurkkikaaokseen. Lisäkis taimet saavat hyvin tarvitsemaansa valoa.

    VastaaPoista
  2. Tämäpä onkin kätevä! Itselläni on vain yksikerroksinen hylly, mutta apua on jo siitäkin :) nyt vain meinaa alkaa tila loppua.
    Täytyykin jutella tolle toiselle puoliskolle, että joskos sitä tommosen saisi ;D

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia kiitoksia kommenteista. :) Tuo on todella kätevä, viereen olen vain joutunut raahaamaan tuolin jakkaraksi, jotta yletyn ylemmät hyllyt kastelemaan!

    VastaaPoista
  4. Hieno hylly, ja huolellisesti viimeistelty! Siinä on taimilla paraatipaikka :)

    Kiitos vielä hyvästä Yhteishyvä-bongauksesta, on tämä Blogistan(ia) kovasti hyödyllinen ja ilahduttava systeemi. Mitä ihmettä meillä oli ennen internetiä? ;)

    VastaaPoista
  5. Hei! Blogistani löytyy jotain sinulle. :)

    VastaaPoista
  6. Geraniumilla tosiaan taisin jo ihailla näppärää hyllyä. Saisipas olla minullakin. Ehkä toivon seuraaville synttäreille sellaisen lahjaksi :)

    VastaaPoista
  7. Kätevä hylly ja huomattavasti paremman näköinen kuin tuo minun pöytähässäkkäni ja minikasvihuoneet ikkunoiden edessä :)

    VastaaPoista
  8. Heippa taas kaikille! Kiva saada kommentteja, mitä tosiaan tekisimme ilman internettiä? Hyviä ideoita kuulisi paljon harvemmin, ja työkaverit ja perhe tulisivat hulluiksi puutarhajutuista. :)

    Kertokaapa ja kuvatkaapa muutkin jos rakennatte hyllyjä! Minäkin tilasin jo toisen ja kuulemma sahaaminen, poraus ja maalaus onnistuu, jos hoidan narujen solmimisen ja asettelun. :)

    VastaaPoista